Huhhuh, ensimmäiset kolme harjoittelupäivää takana! Tykkään tosi paljon olla harjoittelussa nuorisotyössä, vaikka raskastahan se on. Päivien pituus (noin 7-8 tuntia) ei sinänsä ole paha, mutta työ on jotenkin todella uuvuttavaa. Fyysisesti työ ei ole raskasta, sillä fyysisesti raskainta tähän mennessä on ollut lautapelien siirtäminen paikasta A paikkaan B - aivan, ei siis kovin raskasta. Työ ottaakin siis eniten voimille psyykkisesti, jos niin voi sanoa. En siis tarkoita, että olisin romahtamispisteessä - ei, en todellakaan ole. Tarkoitan nyt siis sitä, että kun harjoittelupäivä on ohi, olen aivan uupunut. Siinä mielessä työ rasittaa eniten psyykkisesti, sillä koko ajan pitää olla valppaana, sosiaalisena ja pirteänä. Nuorisotyössä tapaa koko ajan uusia ihmisiä (varsinkin näin aluksi) ja heidän kanssaan tulee sitten jutustella. Tuollainen työ ei todellakaan ole sitä varten, että kyhjötetään nurkassa ja katsellaan mitä muut tekee. Työssä tulee itse olla koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä. Niin kuin harjoittelun lähiohjaajani sanoi; "Tätä työtä tehdään persoonalla!" Eli parhaani mukaan yritän, etten jää pelkäksi seinäruusuksi, vaan tutustun myös itse uusiin ihmisiin ja pyrin hoitamaan työn niin kuin pitää.
Vaikka työ onkin raskasta, se on myös erittäin antoisaa. Voin aidosti sanoa, että viihdyn harjoittelupaikassani (tosin takana on vasta kolme päivää, voi olla että minulle on tähän mennessä muodostunut liian ruusuinen kuva työstä). Pidän ihmisistä joita tapaan siellä, sekä siitä, että työpäivät ovat jokainen erilaisia ja erittäin monipuolisia. Lisäksi täytyy kehua työyhteisöä, sillä minut on otettu erittäin hyvin vastaan harjoittelupaikassani. Myös nuoret, jotka ovat olleet asiakkaina, ovat ottaneet minut erittäin hyvin vastaan. En ole oikeastaan huomannut, että kukaan mulkoilisi minua, harjoittelijaa pahasti.
Totta kai minun osaltani ilmassa on vielä hieman alkukankeutta. Tämä on ensimmäinen harjoitteluni koskaan, sillä en ole käynyt ammattikoulua vaan lukion, ja lukiossa ei todellakaan ole mitään harjoittelun tapaisia jaksoja. Ja koska olen opiskellut alaa vasta syyskuusta asti, en millään tavalla oleta, että osaisin jo asiat. Näin aluksi seurailen ja tarkkailen vähän miten koko systeemi toimii, mutta toki myös itse teen parhaani mukaan sen mitä voin. Tosin olen kyllä hieman yllättynyt kuinka hyvin olen saanut juonesta kiinni. Meinaan nyt lähinnä sitä, että luulin tarkkailevani aluksi paljon enemmän, ennen kuin itse alkaisin hommiin, mutta oikeastaan olen oppinut joitakin perusjuttuja nopeasti ja olenkin niiden suhteen melko oma-aloitteinen. Mutta eiköhän tämä tästä ala vielä paremmin rullailla! Harjoittelu tekee mestarin, vai mitenkäs se kulahtanut sanonta nyt menikään? Innolla siis odottelen tulevia päiviä harjoittelussa. :)
Tämä nyt saattoi olla vähän tämmöinen raskaslukuinen kuvaton postaus, joten pahoitteluni. Ainut kuva minkä harjoittelussa olen ottanut, on kuva kirjanmerkistä jonka itse tein. Ja ei, sitä te ette todellakaan halua nähdä, en ole kuvataiteellisesti mitenkään lahjakas. Halusin kuitenkin tulla kertomaan kuulumiseni ja ilmoittamaan sen, että minua ei syöty ensimmäisenä harjoittelupäivänä (huh, työntekijät olivat kuitenkin ottaneet omat eväät mukaan, ettei minua tarvinnut syödä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti