10.1. Lauantai
Kulttuuria, kulttuuria! Aamulla lähdimme kävelemään kohti museoaluetta. Emme ilmeisesti osanneet tulkita karttaa, sillä kiersimme pitkän mutkan kautta Amstel-kanaalin vierustaa pitkin museoalueelle, kun olisi ollut kymmenen kertaa lyhyempikin reitti olemassa. Mutta mikäpäs siinä pitkän kaavan kautta kierrellessä, kun maisemat olivat todella kauniit! Ensimmäisenä menimme Rijksmuseumiin, jossa oli nähtävillä hollantilaisten taiteilijoiden taideteoksia. Näimme jopa Rembrandtin ja Van Goghin maalauksia, jee! Monta tuntia museossa kierreltyämme minun ja Anun museokiintiö alkoi olla täynnä, joten Elisa meni yksin vielä Van Goghin museoon, kun taas minä ja Anu etsimme lähistöltä ruokapaikan. Elisan palattua lähdimme kävelemään hotellille päin ja päätimme Anun kanssa poiketa matkalla ruokakaupassa. Ihan sattumalta törmäsimme kahteen salkkareiden näyttelijään siellä! En itse olisi tunnistanut heitä ja olisinkin mennyt sanomaan heille jotain (tyyliin "ai teki ootte Suomesta!", ei oltu tuohon mennessä kuultu kenenkään muun puhuvan suomea, joten yllätyin kuullessani tuttua kieltä jostain), mutta Anu kertoi minulle, että he ovat salkkareista, joten sen jälkeen minulla ei ollutkaan enää pokkaa mennä puhumaan heille.
Kävimme vielä hieman myöhemmin Kalverstraatilla tekemässä viimeiset vaateostokset. Oli se vaan niin kätevää (ja köyhdyttävää) kun tuo ostosparatiisi oli aivan meidän hotellin vieressä! Viimeisen illan kunniaksi kävimme syömässä hieman hienommassa ravintolassa. Ruoka oli aivan taivaallista! Eikä siinä ollut edes sinappimajoneesia. Loppuillan leikimme vielä suurinta pudottajaa matkalaukuilla, tavoitepainona 8 kg. Ravasimme vähän väliä hotellin aulassa punnitsemassa Anun laukkua, mutta onneksi sekin pääsi tavoitepainoonsa.
11. - 12.1. Sunnuntai ja maanantai
Sunnuntaina lähdimme aamulla muistaakseni joskus kymmenen aikaan käppäilemään juna-asemalle. Sieltä tarkoituksenamme oli jatkaa Schipholin lentokentälle, ja hetken haahuiltuamme juna-asemalla löysimmekin meidän lentokentälle lähtevän junan raiteen. Viimeiset näkymät Amsterdamiin olivat kauniit: junamatkan aikana aurinko paistoi ja näytti ihanan keväiseltä, vaikka talvihan siellä paikallisten mielestä oli. Lämpötilat siis kieppuivat koko reissun ajan jossain siinä + 10 asteen paikkeilla, ja tuulitakilla pärjäsi oikein hyvin. Sadekuurot olivat yleisiä reissumme aikana, mutta se ei meitä hidastanut!
Sunnuntaipäivä menikin sitten matkustaessa. Tällä kertaa lentoreitti oli Amsterdam - Kööpenhamina, Kööpenhamina - Helsinki ja Helsinki - Oulu. Tosin Helsinki - Oulu -lentomme lensimme vasta maanantaiaamuna, mikä tarkoitti sitä, että yövyimme yön Helsinki-Vantaalla. Väsyneitä kun olimme, juttumme olivat tietenkin erittäin hauskoja (omasta mielestämme) ja nauroimme vedet silmissä esimerkiksi niille kuville joita otimme toisistamme, jos joku meistä sattui nukahtamaan. Olen ilmeisesti oppinut tähän lentokentällä nukkumiseen ja taisinkin nukkua kentällä hurjat kolme tuntia, siinä missä Elisa nukkui noin yhden tunnin ja Anu ei saanut nukutuksi ollenkaan. Onneksi kaikki meistä nukkui vielä sitten Helsinki - Oulu -lennolla. Matka ei suinkaan loppunut Oulun lentokentälle päästyämme, sillä vielä oli ajettava Kemiin. Anu sai tämän tehtäväkseen, ja minä kuskin vieressä istuneena yritin parhaani mukaan pitää Anun hereillä juttelemalla hänelle. Perille onneksi selvisimme ja olimme kaikki erittäin uupuneita 24 tuntia kestäneestä matkustamisesta, mutta samalla todella onnellisia koetusta seikkailusta. Tätä reissua ei kyllä tulla unohtamaan!
![]() |
| Melkein meni oikein! |
![]() |
| Kemiin ajaessa oli vähän erilaisemmat maisemat kuin Amsterdamissa :D |
Sitten vielä mitä opimme Amsterdamista/Alankomaista...
○ Sinappimajoneesi on niillä jotenki todella cool juttu
○ Minä ja Anu ollaan aivan toheloita ovien suhteen. Ei oikeesti osattu käyttää niitä joitakin ovia. :D
○ Kannabista oikeasti poltellaan suunnilleen yhtä paljon kuin tupakkaa, ja se haisee aivan kauhealta. Ja se haju tarttuu herkästi vaatteisiin. Hyi.
○ Amsterdamissa käytetään oikeasti aivan hurjan paljon pyöriä. Pyöräilijöitä sai olla ihan koko ajan väistämässä ja melkeinpä enemmän kuin autoilijoita.
○ Ratikkoja siellä kulkee myös aivan tosi paljon, enemmän kuin linja-autoja yms.
○ Ennakkokäsitykseni oli, että Amsterdam olisi jotenkin turvaton paikka (olen kai perustanut käsitykseni siihen, että koska kannabis ja prostituutio ovat laillisia, niin sen on pakko olla vaarallisempi paikka), mutta oikeastaan se oli todella turvallisen oloinen kaupunki, eikä kertaakaan tullut sellaista fiilistä, että joku aikoisi ryöstää meidät tms. (lukuun ottamatta alkuspekulaatioita :D)
○ Sametti on tulossa uudelleen muotiin (tätä ainakaan meistä kukaan ei tiennyt, mutta ehkäpä se johtui siitä, että kukaan meistä ei aktiivisesti seuraakaan mitä on tulossa muotiin)






















