Keskiviikko 7.1.
Ensimmäinen reissupäivä meillä meni lähinnä matkustaessa. Oulusta lähdimme aamulla klo 7.35 lähtevällä lennolla ja Amsterdamissa olimme vasta illalla perillä, ja hotellilla vielä myöhemmin. Lentoreittimme ei ollut mikään yksinkertaisin: Oulu - Helsinki, Helsinki - München, München - Amsterdam. Münchenin lentokentällä vietimme useammankin tunnin ja osasimme ottaa ilon irti jopa jo siitä! Seikkailimme valtavalla lentokentällä sekä kävimme syömässä massumme täyteen hyvää ruokaa. Tähän päivään kuului sekä lentokoneen ruokien että stuerttien arvostelemista. Toinen näistä pärjäsi arvostelussa hyvin, toinen ei niinkään. Saatte itse päätellä kumpiin olimme tyytyväisempiä. Illalla saavuimme väsyneinä iltavalaistuksessaan komeilevaan Amsterdamiin. Valaistukset olivat oikeasti aivan upeat, ja jo ne pelkästään saivat meidät ihan varmoiksi, että viihdymme kaupungissa!
Torstai 8.1.
Torstai kului lähinnä pääostoskatu Kalverstraatilla rahoja tuhlaillen. Amsterdamista löytyi yllättävän paljon samoja kauppoja, joihin olen jo aiemmin ihastunut Lontoossa; Bershka, Forever 21, Pull and Bear, River Island ja monia muita. Lisäksi sattui niin, että Amsterdamissa oli alennusmyynnit menossa (ja on varmaan vieläkin) meidän siellä oleskelun aikana, mikä toki sopi meille oikein hyvin. Kaikesta huolimatta ostokseni jäivät vähemmiksi kuin olin ajatellut, mutta olen siltikin erittäin tyytyväinen löytöihini! Voin ehkä myöhemmin esitellä Amsterdamin ostokseni erillisessä postauksessa. Kävimme shoppailujen jälkeen kiertelemässä kaupunkia ja kävelimme mm. Punaisten lyhtyjen alueen läpi. Ihan jännä kokemus se oli! Paljon siistimmän ja turvallisemman oloista aluetta kuin olin olettanut, hahhah. Illalla suuntasimme vielä iltakaakaolle hotellimme lähellä sijaitsevaan Starbucksiin.
9.1 Perjantai
Lähdimme Anun kanssa aamulla käymään Madame Tussaudsin vahakabinetissa. Johnny Depp, Robbie Williams, Brad Pitt, E.T., David Beckham, Dalai Lama, Albert Einstein ja monet muut tunnetut henkilöt saivat kunnian poseerata rinnallamme kuvissa. Olimme aivan fiiliksissä Madame Tussaudsissa ja minun puolestani nukkeja olisi siellä saanut olla enemmänkin! Kierroksen jälkeen Elisa liittyi taas seuraamme ja suuntasimme, yllätys yllätys, minne muuallekaan kuin Kalverstraatille. Kävimme Anun kanssa täyttämässä vatsamme niinkin eksoottisessa paikassa kuin McDonalds, jonka jälkeen jatkoimme Elisan kanssa shoppailua. Mäkkärissä huomasimme Anun kanssa hieman kummallisen asian; Alankomaissa tungetaan sinappimajoneesia joka paikkaan! Dippasimme siis ranskalaisemme sinappimajoneesissa ja aamuisin aloitimme päivämme kolmiovoileivillä, joissa oli lisukkeena, mitäs muutakaan, kuin sinappimajoneesia. Sinappimajoneesista ei tullut meidän uutta suosikkia.
Aikamme shoppailtuamme lähdimme etsimään Anne Frankin taloa. Ajattelimme, että jos siellä ei ole paljoakaan jonoa, voisimme käydä siellä. Matkan varrella tuli nähtyä paljon Amsterdamin kauniita maisemia kanaaleineen ja ihastuttavine taloineen. Oikeasti, arkkitehtuuri oli upeata Amsterdamissa! Perillä huomasimme Anne Frankin taloon menevän jonon olevan hurjan pitkä, joten päädyimme vain ihastelemaan sitä ulkoapäin. Jotenkin olin ajatellut talon aivan erilaiseksi! Ajattelin sen paljon vanhemman näköiseksi yksittäiseksi taloksi, mutta se olikin uudehkon näköinen sekä taisi olla vain pieni osa kerros-/rivitaloa. Jonkin aikaa lähistöllä pörrättyämme lähdimme maisemareittejä pitkin takaisin hotellillemme. Illalla löysimme itsemme taas Starbucksista hörppimästä kaakaota..
![]() |
| Dam-aukio |
![]() |
| Anne Frankin talo |










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti