“My life is full because I know I am loved.”

Katottiin Iitun kanssa Elefanttimies vammaistyön ja kuntoutuksen kurssia varten. Aluksi kauhistutti, että elokuva on todella ahistava ja ei välttämättä niin miellyttävä omaan makuun, koska kyseessä oli mustavalkoelokuva 80-luvulta. Ennakkoluulot kuitenkin hälvenivät mitä pitemmälle elokuvassa päästiin. Varoitan, tämä blogikirjoitus sisältää juonipaljastuksia.

Elokuva kertoi 21-vuotiaasta Johnista, joka on syntymästään asti kärsinyt epämuodostumia aiheuttavasta sairaudesta. Epämuodostumien takia häntä kammoksuttiin, kohdeltiin huonosti ja kutsuttiin milloin epäsikiöksi ja milloin Elefanttimieheksi. Elokuvaa katsoessa kävin mielessäni läpi oikeastaan erittäin laajan tunneskaalan. Ihmisten käytös Johnia kohtaan aiheutti vihaa ja surua, John puolestaan herätti minussa empatiaa sekä iloa. Johnia hoitanut Anthony Hopkinsin esittämä lääkäri puolestaan kohteli Johnia aivan erilailla kuin muut; hän hoiti Johnia, ymmärsi ja tuki häntä sekä oli hänelle ystävä.

Elefanttimies antoi paljon ajattelemisen aihetta. Jotkut ihmiset kohtelivat Johnia kuin esinettä tai eläintä, jolla ei ole omaa tahtoa. Mies jonka luona John aluksi asui, kutsui itseään jopa Johnin omistajaksi. Tämä nostatti ainakin minun ihokarvat pystyyn. Lisäksi kyseinen mies piti Johnia kuin jonain nähtävyytenä, sillä hän tienasi sillä kun hän päästi ihmiset näkemään Johnia. Minusta tuo oli aivan järkyttävää, sillä en ikinä tule hyväksymään sitä, että ihmistä kohdellaan välinearvona itseisarvon sijaan. Oli ihminen minkälainen tahansa, minun mielestä ihmisen ei koskaan tulisi olla välinearvo. Mielestäni myös se oli aivan hirveää, kuinka ihmiset ensi näkemältä tuomitsivat Johnin hirviöksi. He tuskin osasivat ajatellakaan millainen enkeli pinnan alta löytyy.

“People are frightened by what they don’t understand.”

Johnin asenne elämää kohtaan oli hellyttävä ja positiivinen ja juuri tämän takia taisi tulla minullakin tippa linssiin.. Vaikka ihmiset kohtelivat häntä kuinka huonosti tahansa, hän jaksoi aina uskoa, että on hyviäkin ihmisiä olemassa. Hänelle riitti se, että häntä hoitava lääkäri sekä lääkärin vaimo ja kaverit pitivät häntä ystävänä. Vaikka koko muu maailma oli julma, John tunsi itsensä tärkeäksi näiden ihmisten ansiosta. Haluaisin itsekin ajatella niin, että elämässäni kaikki on hyvin kun ympärilläni on ihmisiä, jotka rakastavat minua. Johnin tavoin haluaisin myös olla tyytyväinen pienimpäänkin asiaan elämässäni. Hän oli iloinen esimerkiksi silloin, kun sai paperista tehdyn kirkon valmiiksi. Itse en osaa iloita edes siitä, että saan jonkun koulutehtävän valmiiksi, sillä keskityn jo murehtimaan seuraavaa.

Elokuvan innoittamana haluan oppia iloitsemaan pienistäkin asioista. En halua valittaa, kun joku asia menee pieleen, vaan yritän uudestaan. Haluan oppia nauttimaan Suomen talvesta ja sen kauneudesta, sen sijaan että valittaisin kuinka kylmä on. Haluan oppia arvostamaan terveyttäni enemmän ja jättää valittamisen pois jos käteeni tuleekin yhtäkkiä jotain pientä ihottumaa. Haluan kiinnittää huomioni niihin ihmisiin, jotka ovat minulle tärkeitä ja välittävät minusta, enkä niihin jotka saavat minut tuntemaan itseni kurjaksi ja huonoksi ihmiseksi.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)

Ps. Kirjoitustaitoni on vielä erittäin ruosteessa. En ole pitkään aikaan kirjoitellut kunnolla, joten pahoitteluni!