lauantai 12. huhtikuuta 2014

Minun perjantai

Tämä viikko on mennyt todella nopeasti! Selvisin ehjin nahoin opettajan ja lähiohjaajani kanssa keskustelusta. Lähiohjaajani oikeastaan vain kehui minua ja sanoi, että häntä harmittaa, että minun täytyy lähteä seuraavalla viikolla. Onneksi tunne on molemminpuolinen, sillä niin harmittaa minuakin! Enkö voisi jäädä tuonne loppukevääksi..

Eilen tein kavereitteni kanssa jälleen kerran haasteen, jossa otimme kuvia aina tasatunnein ja laitoimme ne porukkamme Whatsapp-ryhmään. Jottei teillekään jäisi epäselväksi mitä tein eilen, jaan kuvat taas vaihteeksi teidänkin kanssa. Viimeksi oli minun torstai, mutta nyt päästäänkin jo seuraavaan päivään. Eli hyvät naiset ja herrat, tällainen oli minun perjantai!


Klo. 9.00: Heräsin hieman ennen yhdeksää, joten tasan yhdeksän aikaan olin tekemässä aamupalaa.
Klo. 10.00: Tähän mennessä olin käynyt jo koiran kanssa lenkillä! Kuten kuvasta huomaatte, kymmenen aikaan olin meikkailemassa ja valmistautumassa harjoitteluun.
Klo. 11.00: Olin kävelemässä entiselle yläasteelleni (höhhöh, kuulostanpas reippaalta. Oikeasti menin autolla harjoitteluun, mutta kuvaa ottaessani olin kävelemässä parkkipaikalta yläasteelle), jossa harjoittelupäiväni alkoi päivystämisellä. Parinani päivystämisessä oli nuorisotoimen esimies ja tuntui, että hän tunsi vähintäänkin joka toisen nuoren, joka vastaan käveli.
Klo. 12.00: Kahdentoista maissa olin vielä koululla päivystämässä ja kuva on otettu silloin, kun olin jo lähdössä sieltä. Jäin suustani kiinni yhden entisen opettajani kanssa, joten lähteminen vähän venähti, hupsista!



Klo. 13.00: Päivystämisen jälkeen minulla alkoi parin tunnin tauko, joten menin siis kotiin syömään. Mielikuvitukseton ruoanlaiton suhteen kun olen, keitin itselleni nuudeleita.
Klo. 14.00: Tauko jatkui vielä! Kahden aikaan katsoin keskiviikkona tulleen sarjan digiboksilta.
Klo. 15.00: Olin tekemässä lähtöä takaisin harjoitteluun. Samaan kyytiin otin pikkusiskoni, sillä hän aikoi kävellä harjoittelupaikaltani kaverinsa luokse.
Klo. 16.00: Koska nuortenvuoro ei ollut vielä alkanut, minulla oli luppoaikaa. Käytin sen sillä tavalla hyödykseni, että laskeskelin harjoittelutunteja, että niitä varmasti on kertynyt vähintään se 35 tuntia viikossa. Kyllä niitä onneksi oli tarpeeksi kertynyt! Joinakin viikkoina oli mennyt jopa vähän ylitöiksi, mutta se nyt ei haittaa yhtään.




















Klo. 17.00: Tein pannukakun nuorille (ja vähän meille työntekijöillekin..)! En oikeastaan ole mikään leipuri, mutta kyllä ilmeisesti tuommoinen yksi pannukakku luonnistuu. Ainut asia mikä pannukakun tekemisessä epäilytti, oli kummallisesti ääntelevä uuni. Yksi työntekijä totesikin, että ei saada pannukakkua, jos uuni räjähtää. Jep, sehän se hirvein asia siinä olisikin!
Klo. 18.00: Toki minun piti itsekin maistaa pannukakkua. Kyllä se syötävää oli, ja nuoretkin kehuivat, jee! Kuten kuvasta näkyy, juuri kuuden aikaan pelasimme skip boa nuorten kanssa. Tuo peli on niin koukuttava! Ollaan pelattu sitä lähes tulkoon jokaisella nuortenvuorolla ja voipi olla, että harjoittelun jälkeen joudun ostamaan itsellenikin tuollaiset pelikortit..
Klo. 19.00: Pirteä harjoittelija jee. Seitsemältä oikeastaan vain juttelin nuorten kanssa ja tsillailin keittiössä.
Klo. 20.00: Harjoitteluviikko takana! Seuraavaksi otin suunnaksi kodin, tosin siellä kävin vain pienen mutkan ja suuntasinkin sitten taas muualle.




















Klo. 21.00: Harjoittelun jälkeen menin avustajaksi seurakunnan yökahvilaan. Vaikka porukkaa olikin paljon, he osasivat käyttäytyä, joten avustajalla oli sinänsä helppo rooli.
Klo. 22.00: Olin keittiövuorossa täyttämässä tiskikonetta. Tällaisia nämä minun hurjat perjantai-illat on!
Klo. 23.00: Keittiövuoroni oli juuri loppumassa. Vaikka olinkin yksin avustajana keittiössä tunnin, pärjäsin oikein hyvin, sillä siellä ei ollut oikeastaan edes kovin hektistä tai kiireellistä. Toisinaan keittiössä vallitsee täysi kaaos, sillä kaikki haluavat juuri samaan aikaan kahvia ja pullaa, ja hyvällä tuurilla molemmat ovat juuri silloin loppuneet. Tällä kertaa ei onneksi tullut sellaista tilannetta!
Klo. 00.00: Pitkän päivän jälkeen kohti kotia! Ja jos nyt tarkkoja ollaan, niin autossa olin vasta klo. 00.16 (niin kuin kuvasta ehkä näettekin). Vaikka minua väsytti, niin nukkumaan taisin mennä vasta kahden jälkeen, hupsista..

Siinäpä teille katsaus minun perjantaihin. Hyvvää viikonloppua kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti