torstai 3. huhtikuuta 2014

Throwback Thursday

Monet ovat varmasti törmänneet käsitteeseen "throwback Thursday" eri puolilla internetiä. Vaikka en englanninkielisten sanojen tai sanontojen tulvimisesta suomen kieleen niin pidäkään, myönnän, että itsekin olen sortunut käyttämään kyseistä käsitettä. Vai olisiko "palautuma torstai" tai "takaisku torstai" parempi? Ei ainakaan minun mielestä, jotenkin tuon kääntäminen kuulostaa väkinäiseltä ja kököltä. Joten tässä tapauksessa ainakin thumbs up for anglicism!

No niin, itse asiaan. Tämän postauksen pointtina minulla on se, että muistelen minun osaltani erittäin onnistunutta vuotta 2013. Kerron teille kuvien avulla, mikä teki siitä vuodesta niin mahtavan ja unohtumattoman.


Alkuvuodesta minulla oli kirjoitusten ja muiden koulustressien lisäksi penkkarit. Se päivä lukiossa, kun saa kerrankin aivan luvan kanssa olla höpsö ja pitää hauskaa koulussa. Koko päivä oli aivan mahtava! Kaiken kruunasi abiristeily. Vaikka se olikin raskas ja uuvuttava, niin meillä oli kyllä hirmu hauskaa!


Keväällä kävin kaverini kanssa Lontoossa, voi että mikä ihana kaupunki! Nähtävää riitti ja olisin voinut olla siellä vielä pitempään. Toki samalla reissulla toteutui yksi haaveistani, kun pääsin katsomaan One directionia. Aika on mennyt todella nopeasti, sillä tämän viikon lauantaina kyseisestä konsertista on tasan vuosi! Muistan sen illan vielä niin elävästi, joten on vaikea tajuta, että aika on mennyt näin nopeasti.


Kova luku-urakka ja kurssien läpikahlailu palkittiin viime vuoden kesän alussa, kun sain vihdoinkin valkolakin päähän. Muistelen lukiovuosia lämmöllä, vaikka välillä tuntuikin, että heittäydyn mieluummin sossupummiksi kuin opiskelen matematiikkaa. Lukiossa kaveriporukkani oli todella ihana ja minua harmittaa aivan hirveästi, että nykyisin nähdään harvemmin, sillä melkein kaikki ovat lähteneet eri puolille Suomea opiskelemaan.


Kesällä kävin yhden parhaimman kaverini kanssa Italiassa. Reissu oli parempi kuin osasin kuvitellakaan. Ja italialainen ruoka, nam! Kaiken kukkuraksi näin italialaista kielikurssikaveriani, johon tutustuin vuonna 2010 Maltalla. Meillä oli oikein hauskaa ja toivon todellakin, että seuraavaa näkemistämme ei tarvitse odottaa taas kolmea vuotta.


Kesä oli aivan mahtava! Kävimme perheen kanssa vuokramökkeilemässä kesällä. Rakastan mökkeilyä! Ihanaa päästä aina silloin tällöin jonnekin rauhalliseen paikkaan järven rannalle rentoutumaan. Lisäksi kesäni kului kavereiden kanssa, mutta koska kaikilta pitäisi pyytää erikseen luvat, jos haluaisin lisätä heistä kuvia blogiini, ovat mahdollisuuteni rajalliset kollaasia tehdessä.


Syyskuun alusta lähtien olen elänyt opiskelijaelämää, sen hyvine ja huonoine puolineen. Vaikka vihani opiskelikaupunkiani Kemiä kohtaan onkin syvä, pidän opiskelijaelämästä! Luokkamme on täynnä huippuja ihmisiä ja on pitkälti heidän ansiotaan, että viihdyn kaupungissa. Arkistojen kätköistä löytyisi vielä toinen toistaan herkullisempia kuvia opiskelijaelämästä, mutta päätin julkaista vain näin vähän, sillä näiden kuvien julkaisuun olen jo joskus saanut luvan.

Tämmöinen pikakatsaus siis minun vuoteeni 2013! Katsotaan pistääkö tämä vuosi paremmaksi. Huomenna minun tehtävänä on vetää tietokilpailu nuorille, joten jatkankin tästä kysymysten keksimistä. Mahtavaa loppuviikkoa kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti