Tänään menimme Hennan ja Teijan kanssa pesäpalloilemaan. Hauskaa oli, vaikka minulta, ex-pesäpalloilijalta, ei oikeastaan lyöminen luistanut. Huteja tuli kieltämättä muutama liikaa. Mutta niinhän se menee, joinakin päivinä tuntuu ettei osu ollenkaan, ja joinakin päivinä osuu melkein jokaiseen! Epäonnistumisista huolimatta nautin pitkästä aikaa pesäpalloilusta! Harvat kaverit haluavat lähteä kanssani lyömään, joten on ihanaa, että pesäpallosta innostuvia kavereitakin vielä löytyy.
Pesäpalloilun jälkeen menimme meille. Päädyimme pelaamaan tyhmyyden ja yleissivistymättömyyden paljastavaa lautapeliä (aka Trivial Pursuit). Saimme kieltämättä hyvät naurut mainioiden vastauksiemme ansiosta!
Illemmalla menin sitten vielä mummolaan moikkaamaan mummua, ukkia sekä kummisetääni, joka oli tullut sinne lomiaan viettelemään. Oikein ihana vapaapäivä siis takana! Kuvasaldo jäi aivan säälittäväksi ja nekin harvat kuvat, mitkä tänään räpsin, tuntui olevan aivan sumeita ja epäonnistuneita. Sen takia tässä postauksessa on suhteellisen vähän kuvia. En tiedä milloin seuraavan kerran pääsen blogia kirjottelemaan, sillä lauantaista maanantaihin olen perheen kanssa mökkeilemässä, sitten käyn maanantaina iltavuorossa ja siitä sitten tiistaina suunnistan kavereiden kanssa mökkeilemään yhdeksi päiväksi. Eli jos en ennen mökkeilyjä kerkiä kirjoitella, voi tulla taas viikon tauko. Mutta sen näkee sitten! Ihanaa viikonjatkoa kaikille! :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti