Your smile could light up New York City after dark

Olen aivan oikeasti pohtinut viime aikoina niinkin kliseistä asiaa kuin onnellisuus. En ole aivan varma mihin lopputulokseen olen päätynyt - vai olenko ylipäänsä päätynyt yhtään mihinkään. Joka tapauksessa ajattelin nyt jakaa teidän kanssa näitä erittäin sekavia ajatuksia asiasta.

Onnellisuus on jotain sellaista, mitä jokainen ihminen haluaa. Sitä etsitään joka paikasta, sitä tavoitellaan kuin kultaisinta mitalia urheilukisoissa. Koskaan ei ole kuitenkaan kaikki tarpeeksi hyvin, aina on jotain mistä valittaa. Jotain missä olisi parantamisen varaa. Jos kaikki tuntuu olevan muuten hyvin, niin silloin on vähintäänkin huono hiuspäivä, jolloin taas koko päivä on pilalla. Emmekö voisi olla onnellisia siitä, mitä meillä on? Miksi pitää aina haluta vain enemmän ja enemmän asioita? Miksi mikään ei ole tarpeeksi.

Ihmiset odottavat onnellisuutta, aivan niin kuin se vain yhtäkkiä tulisi. Aivan niin kuin onnellisuudella olisi joku oikea hetki. Ei, minun mielestäni onnellisuus ei tule, kun joku tietty asia on saatu, ostettu tai saavutettu. Jollakin tapaa onnellisuus on päätös. Päätös olla onnellinen. Elämä alkaa kummasti kirkastua, kun lakkaa murehtimasta turhia asioita - niitä asioita mihin itsellä ei ole mitään vaikutusvaltaa. Tämän tajuaminen ei vain ole helppoa.

Itse voin rehellisesti sanoa, että olen ollut pitemmän aikaa onnellinen. Välillä kaikilla tulee jaksoja, kun tuntuu, että ei jaksaisi olla iloinen ja mieluummin vain murehtisi asioita. Mutta kun ei ne asiat murehtimalla parane. Eräs ilta vain päätin, että tästä eteenpäin en enää murehdi turhia, vaan suhtaudun asioihin positiivisella asenteella. Vaikka välillä valitankin joistain asioista, niin pian sen jälkeen kuitenkin muistan etsiä kulta- tai edes hopeareunuksen asiasta kuin asiasta. Viime viikolla esimerkiksi olin väsynyt töiden takia (alunperin minulla piti olla viisi vapaapäivää, vähän sellainen miniloma! Olin oikein asennoitunut siihen, että ihanaa, nyt saa hengähtää. Loppujen lopuksi vapaapäiviä sain vietettyä kaksi.) ja saatoin ehkä hieman valittaakin, mutta valituksen takaa löytyi kuitenkin kiitollisuus kesätöistä ja huojentuneisuus siitä, että tulevan lukuvuoden ajan ei tarvitse olla koko ajan laskemassa senttejä kukkarosta.

Tiedän, että ei ole niin helppoa vain "päättää" olla onnellinen. Mutta kun päättää suhtautua asioihin positiivisesti, alkaa hiljalleen elämä valaistua ja olla huomattavasti helpompaa. Ja vaikka olenkin oikeasti onnellinen, kyllä minuakin stressaa asiat - en vain anna niiden ottaa yliotetta minusta. Tällä hetkellä hieman jännittää, miten selviän yhdistelmästä harjoittelu + työt. Pahimmillaan teen ensi viikosta eteenpäin kolmentoista tunnin päiviä - ensin olen harjoittelussa ja sieltä sitten oikeastaan suoraan menen töihin. Mutta kun hieman leikkii Supernaista, niin kyllä siitä selviää! Lisäksi helpottaa tietää, että tuo on vain väliaikaista. Tiedän kyllä, että selviän, vaikka tuon jälkeen saattaa olla kyllä aika voimaton olo. Mutta hei, kohta on taas syysloma! Silloin en ole töissä. Silloin lomailen.

Älkää vertailko itseänne muihin - mikä muilla on parempaa kuin teillä. Älkää vertailko itseänne median luomaan harhakuvaan täydellisyydestä: se ei ole realistinen, sitä ei kuitenkaan voi saavuttaa. Ja miksi pitäisikään? Älkää vertailko itseänne kehenkään tai mihinkään, vertailemisella ei aiheuta itselleen kuin mielipahaa. Älkää myöskään odottako, että onnellisuus tulisi "jossain vaiheessa elämää", aivan kuin kylkiäislahjana jonkun asian mukana. Voitte aivan hyvin aloittaa onnellisuusprojektinne jo nyt. Elämässä ei tarvitse tapahtua mitään maata mullistavaa, jotta voisi olla onnellinen. Olen tällä hetkellä yöpuku päällä sängyssäni ja kirjoitan tätä tekstiä - ja olen onnellinen.

Googlettelin hieman onnellisuutta ja sitä, mitä filosofit sun muut viisaat ihmiset ovat siitä sanoneet. Demokritoksen mukaan sellainen ihminen on onnellinen, joka ei sure sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä, mitä hänellä on. Näin minäkin ajattelen!

Voi mikä paasausteksti tästä tuli. Tähän aiheeseen liittyvät ajatukset ovat vain niin vaikeita pukea sanoiksi. Tiivistettynä tekstin sanoma taisi kuitenkin olla, että ihmiset muistakaa hymyillä! Elämä on liian lyhyt kuljettavaksi mutrusuussa. Ajattelin itse mennä huomenna Jonnan kanssa shoppailemaan ja toteuttamaan materialismionnellisuutta. Kai se joku onnellisuuden alalaji taitaa olla..

Älkää säikähtäkö tätä viimeistä kuvaa, en ole oikeasti ottanut lävistystä. Kunhan vain tylsyyttäni testasin miltä se näyttäisi, hehheh!