FANGIRL ALERT

Pakko tulla tänne hehkuttamaan, sillä tätä on odotettu niiiiin kauan!! Kuka olisi uskonut, että klo 6.40 alkanut vapaapäivä voi olla näin uskomattoman hyvä! Olin koko aamupäivän ihan fiiliksissä töitten takia ja sitten illalla klo 18.00 sain tietää tämän...

!!!!!!!

Tätä on odotettu monta vuotta ja käteni tärisi varmaan puoli tuntia sen jälkeen, kun olin lukenut tuon tiedon. Voiko olla totta, että minun pojat VIHDOINKIN TULEVAT SUOMEEN?! KAUHEA KRIISI NYT PÄÄLLÄ. Tiedän, että kun liput tulevat myyntiin nettisivu on ihan tukossa. Siis aivan tukossa. Pitää olla erittäin hyvä tuuri, että saa liput. En halua vielä innostua liikaa tuosta, sillä en halua pettyä kovin kamalasti, jos emme saakaan lippuja. Mutta vihdoinkin he tulevat käymään Suomessa!! Voi Islanti raukkaa, se on tuosta lähin sitten ainut Pohjoismaa, jossa pojat eivät ole käyneet. Ennen sillä oli Suomi vertaistukena. :D MITEN VOIN OLLA NÄIN INNOISSANI, VAIKKEI MINULLA OLE VIELÄ LIPPUJAKAAN. Ja ottaen huomioon, että olen nähnyt One Directionin jo kaksi kertaa livenä. Olkaas hyvät, toinen blogipäivitys tälle päivää. Fangirl kiittää ja kuittaa.

Niitä näitä

Heipä hei taas! Syysloma hujahti nopeasti ohi ja nyt olen taas palannut keskelle arkea. Tai no, jos arki tarkoittaa kolmen päivän kouluviikkoja ja neljän päivän viikonloppuja, niin sitten olen palannut arkeen. Jotenkin en ole vieläkään päässyt tälle syksyä opiskelun makuun, sillä viikot ovat ihan säälittävän lyhyitä. Siinä yhdessä välissä väänsin kolme esseetä viikonlopussa, mutta muuten on kyllä ollut aika kevyttä. Tosin katselin tuossa vasta kalenteria ja jossain vaiheessa tehtävien deadlinet tulee sitten ihan ryminällä vastaan. Jos olisin järkevä niin aloittaisin jo nyt itsenäistä päihdetyön kurssia, jonka palautus on vasta 5.12.. Ehkäpä voisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa edes yhden esseen!

Syysloman loppuvaiheesta kävin Jonnan kanssa Helsingissä. Menimme sinne perjantaiaamuna lentokoneella ja lähdimme lauantai-iltana junalla, joten perillä Oulussa olimme vasta sunnuntaina aamuyöllä klo 5.00. Meillä oli Jonnan kanssa ihan hurjan hauska reissu! Rahaa meni ja en ole vieläkään uskaltanut käydä katsomassa tiliä. Vaikka enhän minä edes ostanut paljoa.. Ostoksista minulla ei siis ole pahemmin kuvia, mutta voisin selittää joten kuten sen mitä ostin. Eli siis matkaani lähti Vilasta vaaleanpunainen neulepaita, aivan ihanan värinen mielestäni ja lämpöinen. Cubuksesta ostin valkoisen topin, jota ajattelin käyttää esimerkiksi baarissa. Vero Modasta ostin pinkin neuleen. Päätin repäistä ja ostaa vähän "räväkämpää" väriä. Miksipä en siis olisi ostanut sitä, sillä neule oli tajuttoman lämmin päällä ja maksoi vain 10 euroa! Näiden lisäksi ostin vielä ristikorvikset Bijou Brigittestä ja kaulahuivin Gina Tricotista. Olen oikein tyytyväinen ostoksiini! Ja varsinkin nuo ristikorvikset oli ihana löytö, sillä olen jonkin aikaa jo etsinyt sellaisia. Alla olevassa kuvassa siis on nuo korvikset ja lisäksi siinä näkyy hieman Cubuksen paitaa sekä Vilan paitaa edes sen verran, että huomaa minkä värinen se on.

Ilmeet A-luokkaa ja matkalaisten kasvoilta suorastaan huokuu väsymys. #yöjuna

Toki turisteina meidän piti käydä tsekkaamassa Helsingin keskustan Starbucks. Seuraamme liittyi siellä myös Henna ja Veera. Henna oli käymässä Veeran luona tuolla big cityssä ja päätimme törmäillä sitten kaakaon merkeissä. Olen itse käynyt pari kertaa aiemmin Starbucksissa, ja vaikka se onkin mielestäni todella hyvää, niin on se ehkä myös hieman ylihehkutettua. Mutta kun se nyt on vaan niin cool-juttu tällä hetkellä. Oli kuitenkin ihanaa jutustella noin tunnin verran neljästään vähän kaikesta mahdollisesta. Todettiinkin Hennan kanssa, että hassua tavata Helsingissä, sillä toinen opiskelee Kemissä ja toinen Jyväskylässä, hahhah!

Tämä viikko onkin sitten mennyt Kemissä, tosin eilen sitten taas palasin kotipaikkakunnalleni. Harkitsin, että olisin jäänyt Kemiin päivän tai pari pidemmäksi aikaa, mutta se ei loppujen lopuksi olisi ollut edes mahdollista. Olin nimittäin sopinut pomoni kanssa, että käyn hänen luonaan juttelemassa Prismassa tänä aamuna. Ja kannatti ehdottomasti käydä. Olen niiiiiiiiiin iloinen tällä hetkellä, sillä minulla jatkuu työt jo ensi viikolla!! Olen viikonloppuisin siis täällä kotipaikkakunnallani, ja kun viikonloput saattavat olla niitä neljän päivän pituisia, niin kyllä tähän helposti töitä mahtuu. Ilman töitä kerkisin siis ollakin vain vähän päälle kuukauden, hehheh. Luulin, että seuraavan kerran menen töihin vasta joulukuussa jouluapulaiseksi, jos minut nyt huolittaisiin edes sille ajalle. Mutta pääsenkin aloittamaan juuri ja juuri vielä lokakuun puolella työt, jes!

Ai niin, sain muuten noin viikko sitten tehtyä spagaatin!! Otin joskus elokuussa projektiksi saada spagaatin ennen joulua ja nyt minä sen sain, ja vieläpä etuajassa! Olen kyllä ylittänyt itseni, sillä en ole koskaan venynyt yhtään mihinkään. Mutta ehkäpä minä tässä pikkuhiljaa alkaisin väkertää päihdetyön kurssia. Hyviä viikon jatkoja ihan kaikille! ♥

Kirjoitus kirjoittamisesta

Sain jonkun hirveän innostuksen kirjoittaa kirjoittamisesta. Pengoin tänään laatikoitani ja voi mitä aarteita sieltä löytyikään! Vanhoja vihkoja, jotka olivat täynnä erilaisia piirrustuksia ja rustailuja. Yläasteaikaisia kirjoitelmia ja ammatinvalintakortteja sekä jatko-opintosuunnitelmia. Ala-asteen kaverikirjoja ja talteen otettuja lehtileikkeitä. Eniten kiinnitin kuitenkin huomiota siihen sanallisen tuotoksen määrään, joka laatikoissani on ollut vuosien ajan. Olen oikeasti ollut ihan hurja kirjoittamaan! Löysin itse kirjoittamani "kirjan", käsikirjoituksen "elokuvaan" ja lehden jonka päätoimittajana olen itse ollut, ja jonka ainoa tilaaja on ollut pikkusiskoni. Näiden lisäksi kätköistäni löysin itse tehdyn kirjan, joka kertoo entisestä kääpiöhamsteristani Pepestä, itse rustailemiani laulunsanoja sekä "Albuksen Kaarti" -lippusen. Kovina Harry Potter -faneina olemme ilmeisesti pitäneet kavereitteni kanssa Albuksen Kaartia (lyhennettynä "AK"), jossa opettelimme esimerkiksi loitsuja ja ilmiintymistä. Lehtiseen olen kirjoittanut myös huomautuksen "Emme opeta AK:ssa anteeksiantamattomia kirouksia!". Hahhah!

Kirjoittamisharrastukseni ei ole rajoittunut pelkästään noihin. Vanhalta tietokoneelta todennäköisesti löytyisi kasapäin minun kirjoittamia tarinoita. Adjektiivitarinoita on tehty kavereitten kanssa älyttömän paljon, ja niitä muuten teemme edelleenkin aina silloin tällöin. Lisäksi muistan kuinka eräällä yläasteen matematiikan tunnilla meidän kaveriporukalla välähti; alkaisimme kirjoittaa tarinaa siten, että yksi kirjoittaa aina yhden luvun ja toinen jatkaa siitä eteenpäin. Tarina on minulla edelleenkin tallessa tietokoneella, mutta en ole varma olenko kertaakaan kyennyt lukemaan sitä loppuun. Myötähäpeän määrä on toisinaan liian suuri. Mutta hauska ideahan se oli. Oli myös jännää huomata kuinka neljän erin kirjoittajan kädenjälki näkyi tarinassa.

Vapaa-ajalla "ihan huvin vuoksi" kirjoittelu on jäänyt taka-alalle jossain vaiheessa. En osaa tarkalleen ajankohtaa sanoa, mutta veikkaisinpa, että lukioiässä se on alkanut hiipua. Lukiossa tuntui, että kirjoittamisesta tehtiin melkeinpä pakkopullaa. Koko ajan piti kirjoittaa esseitä toisen perään. Muistan, että joskus minun on ollut todella helppo kirjoittaa; se on ollut todella vaivatonta ja hauskat sanankäänteet ovat syntyneet kuin itsestään. Kirjoittaminen oli hauskaa. Kirjoittaminen on edelleen hauskaa, mutta yhtä vaivattomalta se ei tunnu. Lukiossa kirjoitettiin paljon, ja suurin osa siitä ei ollut luovaa kirjoittamista. Satunnaiset pohtivat esseet äidinkielen tunnilla olivat väriläisköjä muuten niin puuduttavien maanjäristysten syntymisprosessien ja maanviljelyksen kehittymisien keskellä. Oli ihanaa, että sai tuoda omaa ajatusmaailmaa ja persoonaa enemmän esille esseissä, edes kerran parissa kuukaudessa. Ainut mikä vei hieman iloa ja energiaa pohtivien esseiden kirjoittamisesta oli se pilkunviilaaminen; kieliopin piti olla kohdallaan, jos halusi edes kohtuullisen numeron kirjoitelmasta. Kirjoittaminen oli silloin paljon vaivattomampaa, kun en tiennyt, että "ja"-sanan eteen tulee toisissa tilanteissa pilkku ja toisissa ei.

Olen iloinen, että lapsuudessani oli muutakin tekemistä kuin Whatsappissa viestittely ja Facebookissa roikkuminen. Tuskin olisin kirjoittanut tarinoita taikavoimia omaavasta tytöstä tai leikkinyt päätoimittajaa, jos olisin omistanut älypuhelimen ja päässyt käymään netissä milloin huvittaa. Uskallan väittää, että nykyään lapset kirjoittavat päivässä paljon enemmän kuin mitä minä kymmenen vuotta sitten. Uskallan myös väittää, että luova kirjoittaminen on vähentynyt. Nykyään jopa 10-vuotiaat tenavat spämmivät Whatsapp-keskusteluissa kavereidensa kanssa ja ilmaisevat tunteensa emojien avulla. Parhaimmillaan keskustelua käydään pelkkiä emojia käyttäen. Siitä on luova kirjoittaminen kaukana. En ihmettelisi, vaikka lyhenteet "lol" ja "yolo" vilahtelisivat myös heidän keskusteluissaan. Niin mielikuvituksellista ja rikasta kielenkäyttöä.

Tosin mikäpä minä olen sanomaan. Yhtä lailla minä käytän Whatsappia ja Facebookia, ja ihan varmasti kirjoitan noiden kahden kapistuksen takia päivässä paljon enemmän tekstiä, kuin mitä tein kymmenen vuotta sitten. Ymmärrän kuitenkin sen, että pitää osata kirjoittaa muutakin kuin "lol" ja tunteet pitää osata ilmaista ilman emojia. Harmittaa, että nykyisin kirjoittaminen harrastuksena on hieman jäänyt, mutta sitä yritän ainakin jotenkin pitää yllä tämän blogin avulla. Adjektiivitarinat ovat edelleen hauskaa ajanvietettä ja kesällä aloitin tietokoneella yhden tarinan kirjoittamista. Tosin tarina on jäänyt säälittävän lyhyeksi ja kaipaisi rutkasti enemmän jatkoa. Eikä sitä tule todennäköisesti koskaan kukaan muu lukemaan kuin minä.

Toivon todellakin, että lapset edelleenkin haluaisivat "ihan huvin vuoksi" kirjoittaa jotain. Vaikka toisaalta, ymmärrän myös sen, että sosiaalisen median möröt ja muut viestintävälineet vievät kovasti huomiota, ja kirjoittamiseen on vaikeampaa keskittyä, kun tietää, että kavereilla on hyvät jutut ryhmäkeskusteluissa menossa. Minullekin tuli ihan vasta Whatsappiin viestiä ja nyt olen sinnitellyt, että jaksaisin keskittyä tämän loppuun kirjoittamiseen ennen kuin vastaan siihen. Itse asiassa voisin mennäkin nyt vastaamaan siihen, kun sain kirjoitettua tämän loppuun. LOL ja silleen.

Ps. Tuntuu, että ajatukseni ovat tässä postauksessa sekavana puurona. Kauhean vaikeaa ilmaista tällaisia sekavia ajatuksia asiasta. Ehkäpä juuri sen takia minun pitäisi harjoitella kirjoittamista..

Learn to live through the small moments of happiness

Tällä hetkellä olisi niin monta asiaa mielessä, etten oikein tiedä mistä alottaisin. Lomailu on siitä kurjaa, että kun ei ole oikein muuta tekemistä, alkaa pohtia syntyjä syviä. Syysloma on varmaan vielä se kurjista kurjin; pihalla on pimeää ja ankeaa, puut alkavat menettää lehtiänsä ja maisemasta alkaa tulla entistä karumpaa. En oikein tiedä mitä odotin, kun odotin syyslomaa. Kai odotin jotain ihanaa levähdystaukoa, jolloin voin vain katsella telkkaria, lukea lehtiä ja ottaa rennosti. Ja nähdä silloin tällöin myös kavereita. Todellisuudessa nyt on vasta maanantai, ja olen katsonut jo kaikki rästissä olevat tv-ohjelmat, luettavia lehtiä minulla ei ole, ja kavereita olen kyllä nähnyt, mutta niidenkin näkeminen tuntuu olevan jotenki todella vaikeaa. Aikataulut ei oikein kohtaa. Sitä paitsi monilla ei ole edes syyslomaa, mikä tekee asiasta vielä monimutkaisempaa.

Mutta jottei menisi ihan masentavaksi, niin voisin listata niitä asioita mitä olen tehnyt. Kävin syysloman alkajaisiksi bingossa keskiviikkoiltana Iitun ja Ingan kanssa. Torstaina kotiin saavuttuani kävin Tommi Kaleniuksen konsertissa seurakuntatalolla (esimerkiksi tämä ja tämä biisi on joskus muutama vuosi sitten häneltä soinut radiossa). Huhhuh mikä pianisti hänellä oli! Ja hyvänen aika mikä ääni Tommilla on.. Perjantaina kävin Miikan kanssa keilaamassa. Lauantaina kävin Marin ja Teijan kanssa elokuvissa. Fanityttöjä kun olemme, niin oli pakko käydä katsomassa One Directionin Where We Are -konserttielokuva, joka pyöri vain lauantaina ja sunnuntaina elokuvissa. Myönnän, että koko elokuvan ajan hymyilin kuin idiootti. Okei, ehkä muutamissa kohdissa kohosi vedet silmiin, mutta päällimmäisenä fiiliksenä oli ilo. Eilen en oikein jaksanut tehdä mitään, joten katsoin rästiohjelmat. Eilen oli muutenkin jotenkin ankea päivä. Juuri sellainen päivä kun miettii kaikkea, mitä ei pitäisi.

Yleensä noina hetkinä, kun ahdistus valtaa mieleni, palautan mieleeni, että pitäisi elää tässä hetkessä. Loppujen lopuksi minulla on tällä hetkellä kaikki asiat erittäin hyvin. Tänäänkin koiran kanssa käydessäni aamulenkillä metsässä, vaivuin hetkeksi omiin ajatuksiini. Jossain vaiheessa kuitenkin havahduin siihen, että just nyt on kaikki hyvin. Ruska on kauniisti vielä joissakin puissa ja minä kävelytän rakasta koiraani, joka innoissaan nuuskii metsän hajuja ympärillään. Miksi minun pitäisi siis pyöritellä mielessäni huolia, jotka eivät ole mitenkään ajankohtaisia, eikä ole varmaa tuleeko ne koskaan olemaan ajankohtaisia.

Veikkaan, että aika monelle syksy on vaikeinta aikaa. Kesän lämpö ja ilo on mennyt, lomat on vietetty, arki tulee takaisin stresseineen ja tasapaksuisine päivineen. Mutta arjen ei oikeasti tarvitse olla niin tasapaksua. Itseäni piristää kummasti, kun teen jostain mistä oikeasti pidän. Eilen opettelin pianolla uuden kappaleen ja rämpyttelin kitaraa. Tämän postauksenkin kirjoittaminen auttaa. Näin saan jotenkin paremmin ilmaistua ajatuksiani, eivätkä ne ole vain yhtenä pyörremyrskynä päässäni.

Mietin ensin, että kehtaanko kirjoittaa näitä asioita tänne blogiin. Mutta miksenpä kehtaisi? On ihan normaalia, että joka päivä ei ole hyvä päivä. Se ihminen, joka väittää, ettei koskaan ole ahdistanut valehtelee ihan varmasti. Silloin kun ahdistaa, pitää vain muistuttaa itselle, että asioilla on tapana järjestäytyä. Tällä hetkellä minulla on taas todella hyvä fiilis. Katson ikkunasta ulos ja näen lumihiutaleiden tippuvan maahan. Illemmalla menen Even kanssa Siinalle yöksi. Life is good.

Kuvat: weheartit.com

Happy, happier, me

Onnellinen opiskelija täällä terve! Sinnittelin tänään seminaarissa parin tunnin ajan epämukavilla portailla istuen (kunnon penkkejä ei ollut enää vapaina), mutta nyt kun siitä on selvitty, niin voin iloisena todeta, että minullapa alkoikin syysloma. Pari tuntia tätä syyslomaa olen vasta kerinnyt viettää ja jo nyt tylsistyneisyyteni on tasolla "otan selfieitä web-kameralla". Onneksi illalla mennään tyttöjen kanssa bingoilemaan! Huomenna sitten palaankin kotipaikkakunnalleni loppuja syyslomia viettelemään, lukuun ottamatta minun ja Jonnan Helsingin reissua.

Eilen oli taas aivan mahtava päivä. Käväisin koulussa vain englannin tunnilla, ja kun koulusta oli päästy, Elisa tuli suoraan kämpilleni. Pari tuntia meni Elisan kanssa joutuisasti jutellessamme niitä näitä esimerkiksi musiikista (hihhiih, musiikista voisin puhua ihmisten kanssa vaikka ikuisuuden!). Neljän aikoihin myös Nelli, Iitu ja Julia liittyivät seuraamme ja lähdimmekin melko pian kuvailemaan toisiamme rantaan ja metsikköön.

Meillä oli kaksi järkkäriä mukana, joten jotenkin siinä kävi niin, että minä ja Nelli jäimme ällistelemään kaikkia mahdollisia kuvauspaikkoja matkan varrelta, kun Iitu, Julia ja Elisa sillä välin menivät menojaan jonnekin päin metsää. Mutta kun ei niin otollisia kuvanottopaikkoja voi niin vain ohittaa!

Kun olimme soittaneet Iitulle ja selvittäneet mitkä puut ovat katajia (harhaanjohtavaa, ei ne katajat ole oikeasti edes puita!!) löysimme taas uudelleen tytöt. Tällä kertaa oli vuorossa höpsöttely yhteiskuvien ottaminen, ja mikseipä välillä ihan asiallistenkin kuvien ottaminen.

Aikamme kylmyydestä kalistuamme päätimme lähteä kaupan kautta kämpilleni lämpimään. Teimme herkullista pitsaa, ja jotta suolainen saisi hieman vastapainoa, päätimme juoda illalla vielä lämpimät kaakaot vaahtokarkkien kera (yllätys yllätys). Eilinen oli kyllä taas sellainen päivä, että sai nauraa ihan vedet silmissä meidän jutuille. Täydellinen illanviettotapa ennen syysloman alkua. Nämä tytöt ovat ihania. Sossupossut. ♥

Thinking out loud

Viikonlopun aikana sain kirjoiteltua ties mitä koulujuttuja aina sukupuolisensitiivisyydestä ammattianalyysiin asti. Huhhuh, nyt on nekin ohi ja voin hieman hengähtää - keskiviikkona minulla nimittäin alkaa syysloma! En oikein tiedä mitä tekisin niin pitkällä lomalla. Ainakin käyn Helsingissä Jonnan kanssa shoppailemassa. Lisäksi näen varmasti kavereita ja ihan vain levähdän. Mutta senpä näkee sitten mitä kaikkea silloin keksii! Ihan hyvä ettei ole jo nyt koko syyslomaa ihan täyteen buukattu.

Kiitti äiti! ♥

Viime viikon keskiviikkona meillä oli luokan kanssa pippalot. Olikin minun kohdallani ensimmäiset koulupileet tälle lukuvuodelle, sillä pahimpien alkujuhlintojen ajan olin harjoittelussa. Joka tapauksessa meidän luokan juhlat oli älyttömän hauskat. Ensin vietimme aikaa Iitun luona herkuttelemalla, juttelemalla ja Aliasta pelailemalla. Kyllä siinä monet naurut tuli naurettua, sillä selitykset olivat toisinaan ihan huippuluokkaa. Aliaksen jälkeen lähdimme baariin jatkoille, mutta siellä minä itse olin vain puolitoista tuntia. Toisin sanoen juhlat loppuivat minulta noin siinä puoli yhden aikoihin, sillä seuraavana päivänä minun täytyi olla koululla klo 8.30. Edellisestä baarireissustani olikin jo aikaa pari kuukautta, joten olipa ihanaa käydä tanssilattialla pienen tauon jälkeen!

Oikeastaan minulla ei ollut edes mitään asiaa mistä olisin tullut tänne blogiin kirjoittelemaan. Totesin vain, että nyt kun vihdoinkin on aikaa rustailla jotain ja edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo tovi, niin ehkäpä sitä jotain voisi käydä päivittelemässä. Tällä hetkellä kämpässä haisee aivan järkyttävän pahalta, sillä tupakan haju on luikerrellut jostain tänne tuolta ulkoa. Naapurit päättivät myös alkaa käydä keskustelua erittäin isolla äänellä tuossa puolisen tuntia sitten. Musiikkia eivät sentään vielä kuuntele. Ehkä vielä sen verran voisin kertoa tästä päivästä, että teimme Marin ja Siinan kanssa herkullista tomaatti-mozzarella patonkia. Siina on siis minun ja Marin luona majailemassa keskiviikkoon asti, sillä hänellä on harjoittelu täällä Kemissä maanantaista keskiviikkoon.

Ensi kerralla lupaan tulla päivittelemään jotain tähdellisempää. Parempilaatuiset kuvatkin olisi ihan jees juttu. Tämä nyt oli lähinnä vain tämmöinen "hei olen vielä elossa" -päivitys.