Kirjoittamisharrastukseni ei ole rajoittunut pelkästään noihin. Vanhalta tietokoneelta todennäköisesti löytyisi kasapäin minun kirjoittamia tarinoita. Adjektiivitarinoita on tehty kavereitten kanssa älyttömän paljon, ja niitä muuten teemme edelleenkin aina silloin tällöin. Lisäksi muistan kuinka eräällä yläasteen matematiikan tunnilla meidän kaveriporukalla välähti; alkaisimme kirjoittaa tarinaa siten, että yksi kirjoittaa aina yhden luvun ja toinen jatkaa siitä eteenpäin. Tarina on minulla edelleenkin tallessa tietokoneella, mutta en ole varma olenko kertaakaan kyennyt lukemaan sitä loppuun. Myötähäpeän määrä on toisinaan liian suuri. Mutta hauska ideahan se oli. Oli myös jännää huomata kuinka neljän erin kirjoittajan kädenjälki näkyi tarinassa.
Vapaa-ajalla "ihan huvin vuoksi" kirjoittelu on jäänyt taka-alalle jossain vaiheessa. En osaa tarkalleen ajankohtaa sanoa, mutta veikkaisinpa, että lukioiässä se on alkanut hiipua. Lukiossa tuntui, että kirjoittamisesta tehtiin melkeinpä pakkopullaa. Koko ajan piti kirjoittaa esseitä toisen perään. Muistan, että joskus minun on ollut todella helppo kirjoittaa; se on ollut todella vaivatonta ja hauskat sanankäänteet ovat syntyneet kuin itsestään. Kirjoittaminen oli hauskaa. Kirjoittaminen on edelleen hauskaa, mutta yhtä vaivattomalta se ei tunnu. Lukiossa kirjoitettiin paljon, ja suurin osa siitä ei ollut luovaa kirjoittamista. Satunnaiset pohtivat esseet äidinkielen tunnilla olivat väriläisköjä muuten niin puuduttavien maanjäristysten syntymisprosessien ja maanviljelyksen kehittymisien keskellä. Oli ihanaa, että sai tuoda omaa ajatusmaailmaa ja persoonaa enemmän esille esseissä, edes kerran parissa kuukaudessa. Ainut mikä vei hieman iloa ja energiaa pohtivien esseiden kirjoittamisesta oli se pilkunviilaaminen; kieliopin piti olla kohdallaan, jos halusi edes kohtuullisen numeron kirjoitelmasta. Kirjoittaminen oli silloin paljon vaivattomampaa, kun en tiennyt, että "ja"-sanan eteen tulee toisissa tilanteissa pilkku ja toisissa ei.
Olen iloinen, että lapsuudessani oli muutakin tekemistä kuin Whatsappissa viestittely ja Facebookissa roikkuminen. Tuskin olisin kirjoittanut tarinoita taikavoimia omaavasta tytöstä tai leikkinyt päätoimittajaa, jos olisin omistanut älypuhelimen ja päässyt käymään netissä milloin huvittaa. Uskallan väittää, että nykyään lapset kirjoittavat päivässä paljon enemmän kuin mitä minä kymmenen vuotta sitten. Uskallan myös väittää, että luova kirjoittaminen on vähentynyt. Nykyään jopa 10-vuotiaat tenavat spämmivät Whatsapp-keskusteluissa kavereidensa kanssa ja ilmaisevat tunteensa emojien avulla. Parhaimmillaan keskustelua käydään pelkkiä emojia käyttäen. Siitä on luova kirjoittaminen kaukana. En ihmettelisi, vaikka lyhenteet "lol" ja "yolo" vilahtelisivat myös heidän keskusteluissaan. Niin mielikuvituksellista ja rikasta kielenkäyttöä.
Tosin mikäpä minä olen sanomaan. Yhtä lailla minä käytän Whatsappia ja Facebookia, ja ihan varmasti kirjoitan noiden kahden kapistuksen takia päivässä paljon enemmän tekstiä, kuin mitä tein kymmenen vuotta sitten. Ymmärrän kuitenkin sen, että pitää osata kirjoittaa muutakin kuin "lol" ja tunteet pitää osata ilmaista ilman emojia. Harmittaa, että nykyisin kirjoittaminen harrastuksena on hieman jäänyt, mutta sitä yritän ainakin jotenkin pitää yllä tämän blogin avulla. Adjektiivitarinat ovat edelleen hauskaa ajanvietettä ja kesällä aloitin tietokoneella yhden tarinan kirjoittamista. Tosin tarina on jäänyt säälittävän lyhyeksi ja kaipaisi rutkasti enemmän jatkoa. Eikä sitä tule todennäköisesti koskaan kukaan muu lukemaan kuin minä.
Toivon todellakin, että lapset edelleenkin haluaisivat "ihan huvin vuoksi" kirjoittaa jotain. Vaikka toisaalta, ymmärrän myös sen, että sosiaalisen median möröt ja muut viestintävälineet vievät kovasti huomiota, ja kirjoittamiseen on vaikeampaa keskittyä, kun tietää, että kavereilla on hyvät jutut ryhmäkeskusteluissa menossa. Minullekin tuli ihan vasta Whatsappiin viestiä ja nyt olen sinnitellyt, että jaksaisin keskittyä tämän loppuun kirjoittamiseen ennen kuin vastaan siihen. Itse asiassa voisin mennäkin nyt vastaamaan siihen, kun sain kirjoitettua tämän loppuun. LOL ja silleen.
Ps. Tuntuu, että ajatukseni ovat tässä postauksessa sekavana puurona. Kauhean vaikeaa ilmaista tällaisia sekavia ajatuksia asiasta. Ehkäpä juuri sen takia minun pitäisi harjoitella kirjoittamista..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti