Happy new year!

Heipäs hei vaan! Kiirettä on pitänyt, eikä näytä vieläkään helpottavan. Onneksi oli sentään ihanat neljän päivän vapaat joulupyhinä ja vähän niiden jälkeenkin. Joulu tuli ja meni. En jotenkin tajunnut valmistautua siihen. En oikein saanut itselleni minkäänlaista joulufiilistä, paitsi jonkun verran sentään itse jouluaattona- ja päivänä. Ennen näitä päiviä olin vain sitä mieltä, että tältä vuodelta voisi skipata koko joulun. Joululahjojen ostamiset meni viime tippaan ja olisin halunnut panostaa niihin enemmän kuin panostin. Koko jouluhössötys meidän kotona meni minulta ihan ohi, sillä hössötyksen alkuvaiheen vietin Kemissä ja loput ajasta sitten kassalla istuen. Kuitenkin nautin joulusta todella paljon!

Jouluaatto alkoi minulla siten, että leimasin itseni töissä sisään klo 8.00. Oli oikeastaan ihan kiva päivä töissä. Työkavereiden kanssa puhuttiin, kuinka ei yhtään ole joulufiilis, joten oli hieman vertaistukea, hahhah. Koitin kuitenkin edes jotenkuten pitää tunnelmaa yllä ja totesin työkavereille, että nyt laitetaan tonttulakit päähän! Ehdotus menikin läpi suurimmalle osalle ja pian meillä olikin kassatonttuja myymälässä. Työpäivä oli oikeastaan rauhallinen, ainakin mitä vertaa edellisiin päiviin, jolloin sai olla yhdeksän tunnin ajan lähes taukoamatta toivottelemassa ihmisille hyviä jouluja. Loppujen lopuksi tykkäsin tästä vähän erilaisemmasta tavasta aloittaa jouluaatto! Vaikka se olikin työpäivä, niin siinä oli kuitenkin jotain todella arjesta poikkeavaa ja fiilis oli kaikilla todella erilainen.

Loppupäivä menikin sitten perheen kanssa pelaillessa, joulusaunasta nauttiessa, herkullisia ruokia syödessä sekä lahjoja avatessa ja ihastellessa. Olin ollut kilttinä ja sain vaikka mitä lahjoja kirjoista meikkeihin ja konvehdeista elokuviin. :) Tähän mennessä olen lukenut kaksi kirjaa, jotka sain lahjaksi, sekä yhden kirjan jonka pikkusiskoni sai lahjaksi! Vapaapäivät käytin siis hyödyksi, hahhah.

Vapaapäivinä olen kirjojen lukemisen lisäksi viettänyt aikaa perheen kanssa ja nähnyt kavereitani. Lauantaina käytiin kaveriporukalla shoppailemassa (tai no minä "shoppailin", en aikonut ostaa yhtään mitään, kunhan vain olin mukana). Illemmalla Jonna ehdotti extemporena, että nähtäisi. Päätettiin lähteä ajelemaan jonnekin vain ilman määränpäätä. Lopulta päädyimme soittamaan vielä kaverillemme Empulle, josko hän liittyisi seuraamme. Lähdimme sitten hakemaan Empun puolen tunnin ajomatkan päästä ja päädyimme yllättäen mäkkäriin... Mutta hauska ilta meillä oli!

Tänään heräsin klo 5.35, sillä töissä piti olla 6.55. Nyt kun kello on suunnilleen seitsemän, olen jo sitä mieltä, että voisin mennä nukkumaan. Ehkä kumminkin sinnittelen vielä. :D Nyt ei oikein juttu luista. Haluaisin kirjoittaa jotain muutakin kuin näitä samoja vanhoja kuulumispostauksia. Tiedän jo nyt, että kirjoitan seuraavan kerran tänne blogiin aikaisintaan parin viikon kuluttua, sillä sitä ennemmin aikaa ei vain yksinkertaisesti ole. Tämä viikko ja ensi viikon alku vielä aherretaan töissä, mutta ensi viikon keskiviikkona minä, Elisa ja Anu suuntaamme kohti Amsterdamia! Sitten palataankin jo takaisin koulunpenkille. Koitan näiden viikkojen aikana miettiä jotain uutta ja mielenkiintoisempaa aihetta, jota voisin käsitellä täällä. Toivottavasti sellainen löytyy. :)

Oikein ihania viimeisiä päiviä tästä vuodesta ja viettäkää oikein mahtava uusi vuosi! :)

Ps. Kuten huomaatte, järkkäri on saanut olla talviunilla, tyytykäämme siis kännykkälaatuisiin kuviin.
Pps. En tiedä monesko kerta tämä on kun totean näin, mutta Ed Sheeran on taivaallinen.

Terve taas!

Pienen hiljaiselon jälkeen on taas mukava kirjoitella tänne blogiin. Olen ollut niin kiireinen viimeisen kuukauden aikana, mutta nyt kiire ja stressi ovat helpottaneet. Täytyy kyllä myöntää, että on todellakin voittajafiilis, kun siitä kaikesta on selvitty. Koulujutuista 18/18 palautettuna ja Kemille sanottu heipat kuukaudeksi. Aivan mahtavaa! Mutta koska paljon on kerinnyt kuukaudessa tapahtua, voisin kerrata tapahtumia kuvien avulla, sillä ne selkeyttävät hieman paremmin.

Koulu

Huomasin kännykän kuvia selatessani, että olen kiireestä huolimatta ainakin kerennyt ottamaan kuvia erilaisista opiskelutilanteista, hahhah! Viimeisessä kuvassa olin juuri palauttanut päihdetyön itsenäisen kurssin viimeisen esseen, joten oli pakko ottaa kuva siitä. Tunne oli aivan mahtava, kun sai ajatella, että nyt se koko syksyn minua piinannut kurssi on ohi. Jos tuo kurssi ei olisi ollut täysin itsenäinen, olisi se todennäköisesti ollut monta kertaa kiinnostavampi.. Mutta nyt on jokaikinen essee palautettuna ja vieläpä kaikki ajallaan, jes!


Pileet

Kuukauden sisään on mahtunut muutamia pippaloitakin. Ensinnäkin minä täytin marraskuun lopulla 20 vuotta! Sitä en juhlistanut oikeastaan mitenkään. Sukulaiset kävivät kakkukahveilla ja siinä se. Sain vanhemmilta lahjaksi tämän vuoden Hits 2014 -nuottikirjan sekä One Directionin uusimman levyn. <3 Pikkusiskoni taasen leipoi minulle Kemissä muffinsseja, jotka olivat aivan ihania! Marraskuun lopulla meillä oli myös sosiaalialan Kinkerit, eli tavallaan valmistuvien ulospotkijaiset. Kaksi alempaa kuvaa ovat siis Kinkeri-illalta. Oli aivan mahtavaa! Opiskelijoilla oli esityksiä ja opiskelijoita ja opettajia haastettiin tehtäviin ja leikkeihin. Plus totta kai naposteltavat kelpasivat! Tällä viikolla olisi ollut vielä amkin yhdet pikkujoulut, mutta jätin ne suosiolla välistä, sillä piti harjoitella enkun kirjalliseen ja suulliseen tenttiin.


Sekalaista

Olen pikkuhiljaa päässyt tähän joulufiilistelyyn mukaan ja ensimmäisessä kuvassa onkin kuvattuna se hetki, kun yksi ilta join vaahtokarkkikaakaota kynttelikön valon loisteessa. Nam! Toinen ja kolmas kuva eivät sinänsä kaipaa selittelyä. Mutta eikö olekin meidän koira vaan niin ihana! <3 Viimeinen kuva on otettu eräältä koululta, jossa kävimme vetämässä hankejuttuja kahden opiskelukaverin kanssa. Nämä hankejutut ovat olleet aika iso osa minun viimeistä kuukautta ja todella aikaa vieviä. Ne olivat osa kahden kurssin suorittamistapaa. Kävimme siis pitämässä tuokioita/tunteja ysiluokkalaisille. Käsittelimme heidän kanssaan mm. erilaisuutta sekä sitä miksi jokainen meistä on arvokas omana itsenään. Nyt nuokin kerrat ovat ohi ja oppimispäiväkirja noista jutuista on palautettuna!

Pidimme ennen joululoman alkua tyttöjen kanssa pikkujoulut! Oli kyllä niin huippu ja hauska ilta. Ja miten tarpeeseen se tulikaan! Tuo Rölli-kuvakin liittyy siihen iltaan, sillä pelasimme peliä, jossa tuli arvata kuka on. Olin siis illan aikana esimerkiksi Rölli, Jeesus, Uppo-Nalle ja moni moni muu. Viime perjantaina minulla sitten alkoikin kauan odotettu joululoma!! Tosin sen aloitinkin sitten viikonlopputöillä. Oli aika älyttömän rankka viikonloppu, yhdeksän tuntia kassalla ei ole mikään piece of cake. Ja sen jälkeen vielä seuraavana päivänä kahdeksan tunnin työpäivä. Kylläpä siinä on yöunet maittanut näiden päivien jälkeen! Lauantaina kävin vielä töiden jälkeen kaverini luona Oulussa. Oli mahtavaa nähdä pitkästä aikaa! Tosin motarilla keskiyöllä kotiin ajaessani tuntui, että nukuttaa niin paljon, että nukahdan rattiin, mutta onneksi sain pidettyä silmät auki. Oli aika pelottavaa. Tuntuu, että olen niin laiminlyönyt nämä minun Oulun seudun kaverit, koska aikaa on ollut niin rajallisesti. Mutta ehkäpä tämä tästä. Ihan järkyttävä muuten tuo töissä otettu wanna-be-duckface-pullaposkikuva minusta, hahhah!


Tänään olen sitten viettänyt vapaapäivää. En ole ostanut yhtäkään joululahjaa vielä, joten EHKÄ tänään käyn niitä katsomassa, riippuu kerkiänkö. Ihanaa joulun odotusta kaikille!! <3

Night Changes

Pahoittelut, että olen ollut epäaktiivisuuden multihuipentuma tänne kirjoittamisessa. Nyt on ollut sen verran hommaa tehtävänä, että ei vain yksikertaisesti kerkiä. Ja sitten kun kerkiää, niin ei huvita. Laskin tällä viikolla, että marras-joulukuussa on 18 deadlineä koulujutuille, joista silloin noita laskiessani olin tehnyt huimat kolme. Nyt olen vähän tsempannut ja olen tehnyt noin viisi (loppuviilaukset vielä niin voin sanoa, että olen tehnyt viisi) ja lisäksi olen aloittanut kuudetta tehtävää. Lisäksi olen viikonloppuisin töissä, joten aikaa ei sinänsä ole ylimääräistä. Mutta kyllä tämä tästä hellittää! Tulin vain kuitenkin ilmoittamaan, että täällä vielä ollaan. Postausvälit saattavat tosin nyt pidentyä - tai no, nehän ovat jo pidentyneet.

Kuunnelkaahan vielä tänään julkaistu One Directionin uusi sinkku Night Changes. Tuo kipale kolahti ensimmäisestä sävelestä viimeisimpien sekuntien melodioihin. ♥ Siitä tulee sellainen fiilis, että haluaa lähteä kesäyönä autoajelulle jonnekin ihanaan paikkaan!

Hi, it's me

Tarkoitukseni ei ollut pitää melkein kahden viikon taukoa blogikirjoittelusta, mutta niin vaan sattui käymään. Hupsista. Toisaalta kahdessa viikossa on tapahtunut vaikka ja mitä, mutta toisaalta tuntuu, ettei mitään sen kummempaa ole siitä huolimatta tapahtunut. Käynpäs nyt siltikin parin viikon tapahtumat läpi pikakelauksella!

Olen melkein kahden viikon ajan totutellut uuteen tietokoneeseeni. Kaikista vaikenta tässä on ollut Windows 8, joka on saanut minut jo moneen kertaan aivan hämilleni. Nyt kuitenkin alkaa tuntua siltä, että osaan jo ainakin melkein käyttää tätä! Edellinen koneeni antoi pahaa enteileviä merkkejä, joten katsottiin parhaaksi, että minulle ostetaan uusi tietokone. Kurjia nämä tämmöset hankinnat, menee minun makuun aivan liikaa rahaa kerralla!

Viime keskiviikkoaamuna minulla oli yhdeksän jälkeen herätys, sillä halusin valmistautua One Directionin kymmeneltä alkavaan facebook-ennakkolipunmyyntiin hyvin. No, ajatuksen tasolle se vain jäi. Menin käynnistämään tämän uutukaisen tietokoneeni ja tidii, "Päivitetään Windowsia 1%... 7%... 13%... 13%... 13%....". Kone unohtui aivan täysin päivittelemään itseään. Hätä ei ollut tämän näköinen; onneksi oli pikkusiskon tietokone! Käynnistin sen ja hupsista; netti ei pelannut. Pikkusiskoni oli aikonut herätä puolelta, mutta se jäi vain aikomukseksi, sillä ilmeisesti Nukkumatti oli tehnyt jatkosopparin Marin kanssa. Menin kuitenkin herättelemään Maria ja saimme netinkin toimimaan. Vastoinkäymiset eivät loppuneet tuohon. Meille kävi esimerkiksi niin muutamaan otteeseen, että juuri kun olin maksamassa lippuja, niin netti oli sitä mieltä, että nyt on hyvä aika lopettaa toimiminen. Voittajina tästäkin seikkailusta selvisimme, sillä kerkisimme saada Kenttä 2:seen liput, jeee!! Kenttä 2 on aivan lavan edessä, joten tulemme näkemään pojat erittäin läheltä. Tuskin voitte kuvitella kuinka iloinen olen! ♥ Lippuja oli lisäksi mennyt sen verran kiitettävästi, että One Direction päätti lisätä Suomeen ekstrakeikan. HUHHUH. Ensin vaikutti siltä kuin he luulisivat, että Ruotsin jälkeen idässä ei olisi enää elämää, mutta nytten he vetävät täällä takapajulassa kaksi keikkaa, wohoo!

Keskiviikkoiltana pääsin purkamaan hyvää fiilistä meidän amkin Kurpitsakemuihin. Kukaan meidän porukasta ei satsannut Halloween-asuihin, mutta minä ja Elisa kuitenkin laitettiin värejä hiuksiin. Minä pelkästään pinkkiä, ja Elisa pinkkiä ja oranssia. Oltiinpas me hurjia! Osalla luokasta oli torstaina vapaapäivä (minä mukaan lukien), joten tanssittiin parin kaverin kanssa ihan pilkkuun asti. Oli aivan huippu ilta!

Perjantaina tein comebackin kassalle. Lisäksi minut saatiin viime hetkellä houkuteltua Prisman pikkujouluihin, joten lauantai menikin sitten huipussa seurassa herkullista ruokaa syöden ja tanssilattialla pyörähdellen. Miten mahtavat työkaverit minulle on sattunutkaan!

Pikkuhiljaa päästäänkin tähän viikkoon. Koulujuttuja on tullut tehtyä sekä eilen että tänään. Lisäksi tänä aamuna totesin, että pystyn pidättämään hengitystä niin kauan, että saan eyelinerit laitettua. Tein tänään myös lihaskuntoa, joten vastapainoksi syön tällä hetkellä sipsiä. Huomenna kevyt kahdeksan tunnin koulupäivä englannin ja mielenterveystyön merkeissä. Hyvää marraskuun alkua kaikille! ♥

Ps. Alla olevat kuvat ovat taas vaihteeksi siltä kurssilta, jossa valokuvaamme aina silloin tällöin. :D

FANGIRL ALERT

Pakko tulla tänne hehkuttamaan, sillä tätä on odotettu niiiiin kauan!! Kuka olisi uskonut, että klo 6.40 alkanut vapaapäivä voi olla näin uskomattoman hyvä! Olin koko aamupäivän ihan fiiliksissä töitten takia ja sitten illalla klo 18.00 sain tietää tämän...

!!!!!!!

Tätä on odotettu monta vuotta ja käteni tärisi varmaan puoli tuntia sen jälkeen, kun olin lukenut tuon tiedon. Voiko olla totta, että minun pojat VIHDOINKIN TULEVAT SUOMEEN?! KAUHEA KRIISI NYT PÄÄLLÄ. Tiedän, että kun liput tulevat myyntiin nettisivu on ihan tukossa. Siis aivan tukossa. Pitää olla erittäin hyvä tuuri, että saa liput. En halua vielä innostua liikaa tuosta, sillä en halua pettyä kovin kamalasti, jos emme saakaan lippuja. Mutta vihdoinkin he tulevat käymään Suomessa!! Voi Islanti raukkaa, se on tuosta lähin sitten ainut Pohjoismaa, jossa pojat eivät ole käyneet. Ennen sillä oli Suomi vertaistukena. :D MITEN VOIN OLLA NÄIN INNOISSANI, VAIKKEI MINULLA OLE VIELÄ LIPPUJAKAAN. Ja ottaen huomioon, että olen nähnyt One Directionin jo kaksi kertaa livenä. Olkaas hyvät, toinen blogipäivitys tälle päivää. Fangirl kiittää ja kuittaa.

Niitä näitä

Heipä hei taas! Syysloma hujahti nopeasti ohi ja nyt olen taas palannut keskelle arkea. Tai no, jos arki tarkoittaa kolmen päivän kouluviikkoja ja neljän päivän viikonloppuja, niin sitten olen palannut arkeen. Jotenkin en ole vieläkään päässyt tälle syksyä opiskelun makuun, sillä viikot ovat ihan säälittävän lyhyitä. Siinä yhdessä välissä väänsin kolme esseetä viikonlopussa, mutta muuten on kyllä ollut aika kevyttä. Tosin katselin tuossa vasta kalenteria ja jossain vaiheessa tehtävien deadlinet tulee sitten ihan ryminällä vastaan. Jos olisin järkevä niin aloittaisin jo nyt itsenäistä päihdetyön kurssia, jonka palautus on vasta 5.12.. Ehkäpä voisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa edes yhden esseen!

Syysloman loppuvaiheesta kävin Jonnan kanssa Helsingissä. Menimme sinne perjantaiaamuna lentokoneella ja lähdimme lauantai-iltana junalla, joten perillä Oulussa olimme vasta sunnuntaina aamuyöllä klo 5.00. Meillä oli Jonnan kanssa ihan hurjan hauska reissu! Rahaa meni ja en ole vieläkään uskaltanut käydä katsomassa tiliä. Vaikka enhän minä edes ostanut paljoa.. Ostoksista minulla ei siis ole pahemmin kuvia, mutta voisin selittää joten kuten sen mitä ostin. Eli siis matkaani lähti Vilasta vaaleanpunainen neulepaita, aivan ihanan värinen mielestäni ja lämpöinen. Cubuksesta ostin valkoisen topin, jota ajattelin käyttää esimerkiksi baarissa. Vero Modasta ostin pinkin neuleen. Päätin repäistä ja ostaa vähän "räväkämpää" väriä. Miksipä en siis olisi ostanut sitä, sillä neule oli tajuttoman lämmin päällä ja maksoi vain 10 euroa! Näiden lisäksi ostin vielä ristikorvikset Bijou Brigittestä ja kaulahuivin Gina Tricotista. Olen oikein tyytyväinen ostoksiini! Ja varsinkin nuo ristikorvikset oli ihana löytö, sillä olen jonkin aikaa jo etsinyt sellaisia. Alla olevassa kuvassa siis on nuo korvikset ja lisäksi siinä näkyy hieman Cubuksen paitaa sekä Vilan paitaa edes sen verran, että huomaa minkä värinen se on.

Ilmeet A-luokkaa ja matkalaisten kasvoilta suorastaan huokuu väsymys. #yöjuna

Toki turisteina meidän piti käydä tsekkaamassa Helsingin keskustan Starbucks. Seuraamme liittyi siellä myös Henna ja Veera. Henna oli käymässä Veeran luona tuolla big cityssä ja päätimme törmäillä sitten kaakaon merkeissä. Olen itse käynyt pari kertaa aiemmin Starbucksissa, ja vaikka se onkin mielestäni todella hyvää, niin on se ehkä myös hieman ylihehkutettua. Mutta kun se nyt on vaan niin cool-juttu tällä hetkellä. Oli kuitenkin ihanaa jutustella noin tunnin verran neljästään vähän kaikesta mahdollisesta. Todettiinkin Hennan kanssa, että hassua tavata Helsingissä, sillä toinen opiskelee Kemissä ja toinen Jyväskylässä, hahhah!

Tämä viikko onkin sitten mennyt Kemissä, tosin eilen sitten taas palasin kotipaikkakunnalleni. Harkitsin, että olisin jäänyt Kemiin päivän tai pari pidemmäksi aikaa, mutta se ei loppujen lopuksi olisi ollut edes mahdollista. Olin nimittäin sopinut pomoni kanssa, että käyn hänen luonaan juttelemassa Prismassa tänä aamuna. Ja kannatti ehdottomasti käydä. Olen niiiiiiiiiin iloinen tällä hetkellä, sillä minulla jatkuu työt jo ensi viikolla!! Olen viikonloppuisin siis täällä kotipaikkakunnallani, ja kun viikonloput saattavat olla niitä neljän päivän pituisia, niin kyllä tähän helposti töitä mahtuu. Ilman töitä kerkisin siis ollakin vain vähän päälle kuukauden, hehheh. Luulin, että seuraavan kerran menen töihin vasta joulukuussa jouluapulaiseksi, jos minut nyt huolittaisiin edes sille ajalle. Mutta pääsenkin aloittamaan juuri ja juuri vielä lokakuun puolella työt, jes!

Ai niin, sain muuten noin viikko sitten tehtyä spagaatin!! Otin joskus elokuussa projektiksi saada spagaatin ennen joulua ja nyt minä sen sain, ja vieläpä etuajassa! Olen kyllä ylittänyt itseni, sillä en ole koskaan venynyt yhtään mihinkään. Mutta ehkäpä minä tässä pikkuhiljaa alkaisin väkertää päihdetyön kurssia. Hyviä viikon jatkoja ihan kaikille! ♥

Kirjoitus kirjoittamisesta

Sain jonkun hirveän innostuksen kirjoittaa kirjoittamisesta. Pengoin tänään laatikoitani ja voi mitä aarteita sieltä löytyikään! Vanhoja vihkoja, jotka olivat täynnä erilaisia piirrustuksia ja rustailuja. Yläasteaikaisia kirjoitelmia ja ammatinvalintakortteja sekä jatko-opintosuunnitelmia. Ala-asteen kaverikirjoja ja talteen otettuja lehtileikkeitä. Eniten kiinnitin kuitenkin huomiota siihen sanallisen tuotoksen määrään, joka laatikoissani on ollut vuosien ajan. Olen oikeasti ollut ihan hurja kirjoittamaan! Löysin itse kirjoittamani "kirjan", käsikirjoituksen "elokuvaan" ja lehden jonka päätoimittajana olen itse ollut, ja jonka ainoa tilaaja on ollut pikkusiskoni. Näiden lisäksi kätköistäni löysin itse tehdyn kirjan, joka kertoo entisestä kääpiöhamsteristani Pepestä, itse rustailemiani laulunsanoja sekä "Albuksen Kaarti" -lippusen. Kovina Harry Potter -faneina olemme ilmeisesti pitäneet kavereitteni kanssa Albuksen Kaartia (lyhennettynä "AK"), jossa opettelimme esimerkiksi loitsuja ja ilmiintymistä. Lehtiseen olen kirjoittanut myös huomautuksen "Emme opeta AK:ssa anteeksiantamattomia kirouksia!". Hahhah!

Kirjoittamisharrastukseni ei ole rajoittunut pelkästään noihin. Vanhalta tietokoneelta todennäköisesti löytyisi kasapäin minun kirjoittamia tarinoita. Adjektiivitarinoita on tehty kavereitten kanssa älyttömän paljon, ja niitä muuten teemme edelleenkin aina silloin tällöin. Lisäksi muistan kuinka eräällä yläasteen matematiikan tunnilla meidän kaveriporukalla välähti; alkaisimme kirjoittaa tarinaa siten, että yksi kirjoittaa aina yhden luvun ja toinen jatkaa siitä eteenpäin. Tarina on minulla edelleenkin tallessa tietokoneella, mutta en ole varma olenko kertaakaan kyennyt lukemaan sitä loppuun. Myötähäpeän määrä on toisinaan liian suuri. Mutta hauska ideahan se oli. Oli myös jännää huomata kuinka neljän erin kirjoittajan kädenjälki näkyi tarinassa.

Vapaa-ajalla "ihan huvin vuoksi" kirjoittelu on jäänyt taka-alalle jossain vaiheessa. En osaa tarkalleen ajankohtaa sanoa, mutta veikkaisinpa, että lukioiässä se on alkanut hiipua. Lukiossa tuntui, että kirjoittamisesta tehtiin melkeinpä pakkopullaa. Koko ajan piti kirjoittaa esseitä toisen perään. Muistan, että joskus minun on ollut todella helppo kirjoittaa; se on ollut todella vaivatonta ja hauskat sanankäänteet ovat syntyneet kuin itsestään. Kirjoittaminen oli hauskaa. Kirjoittaminen on edelleen hauskaa, mutta yhtä vaivattomalta se ei tunnu. Lukiossa kirjoitettiin paljon, ja suurin osa siitä ei ollut luovaa kirjoittamista. Satunnaiset pohtivat esseet äidinkielen tunnilla olivat väriläisköjä muuten niin puuduttavien maanjäristysten syntymisprosessien ja maanviljelyksen kehittymisien keskellä. Oli ihanaa, että sai tuoda omaa ajatusmaailmaa ja persoonaa enemmän esille esseissä, edes kerran parissa kuukaudessa. Ainut mikä vei hieman iloa ja energiaa pohtivien esseiden kirjoittamisesta oli se pilkunviilaaminen; kieliopin piti olla kohdallaan, jos halusi edes kohtuullisen numeron kirjoitelmasta. Kirjoittaminen oli silloin paljon vaivattomampaa, kun en tiennyt, että "ja"-sanan eteen tulee toisissa tilanteissa pilkku ja toisissa ei.

Olen iloinen, että lapsuudessani oli muutakin tekemistä kuin Whatsappissa viestittely ja Facebookissa roikkuminen. Tuskin olisin kirjoittanut tarinoita taikavoimia omaavasta tytöstä tai leikkinyt päätoimittajaa, jos olisin omistanut älypuhelimen ja päässyt käymään netissä milloin huvittaa. Uskallan väittää, että nykyään lapset kirjoittavat päivässä paljon enemmän kuin mitä minä kymmenen vuotta sitten. Uskallan myös väittää, että luova kirjoittaminen on vähentynyt. Nykyään jopa 10-vuotiaat tenavat spämmivät Whatsapp-keskusteluissa kavereidensa kanssa ja ilmaisevat tunteensa emojien avulla. Parhaimmillaan keskustelua käydään pelkkiä emojia käyttäen. Siitä on luova kirjoittaminen kaukana. En ihmettelisi, vaikka lyhenteet "lol" ja "yolo" vilahtelisivat myös heidän keskusteluissaan. Niin mielikuvituksellista ja rikasta kielenkäyttöä.

Tosin mikäpä minä olen sanomaan. Yhtä lailla minä käytän Whatsappia ja Facebookia, ja ihan varmasti kirjoitan noiden kahden kapistuksen takia päivässä paljon enemmän tekstiä, kuin mitä tein kymmenen vuotta sitten. Ymmärrän kuitenkin sen, että pitää osata kirjoittaa muutakin kuin "lol" ja tunteet pitää osata ilmaista ilman emojia. Harmittaa, että nykyisin kirjoittaminen harrastuksena on hieman jäänyt, mutta sitä yritän ainakin jotenkin pitää yllä tämän blogin avulla. Adjektiivitarinat ovat edelleen hauskaa ajanvietettä ja kesällä aloitin tietokoneella yhden tarinan kirjoittamista. Tosin tarina on jäänyt säälittävän lyhyeksi ja kaipaisi rutkasti enemmän jatkoa. Eikä sitä tule todennäköisesti koskaan kukaan muu lukemaan kuin minä.

Toivon todellakin, että lapset edelleenkin haluaisivat "ihan huvin vuoksi" kirjoittaa jotain. Vaikka toisaalta, ymmärrän myös sen, että sosiaalisen median möröt ja muut viestintävälineet vievät kovasti huomiota, ja kirjoittamiseen on vaikeampaa keskittyä, kun tietää, että kavereilla on hyvät jutut ryhmäkeskusteluissa menossa. Minullekin tuli ihan vasta Whatsappiin viestiä ja nyt olen sinnitellyt, että jaksaisin keskittyä tämän loppuun kirjoittamiseen ennen kuin vastaan siihen. Itse asiassa voisin mennäkin nyt vastaamaan siihen, kun sain kirjoitettua tämän loppuun. LOL ja silleen.

Ps. Tuntuu, että ajatukseni ovat tässä postauksessa sekavana puurona. Kauhean vaikeaa ilmaista tällaisia sekavia ajatuksia asiasta. Ehkäpä juuri sen takia minun pitäisi harjoitella kirjoittamista..

Learn to live through the small moments of happiness

Tällä hetkellä olisi niin monta asiaa mielessä, etten oikein tiedä mistä alottaisin. Lomailu on siitä kurjaa, että kun ei ole oikein muuta tekemistä, alkaa pohtia syntyjä syviä. Syysloma on varmaan vielä se kurjista kurjin; pihalla on pimeää ja ankeaa, puut alkavat menettää lehtiänsä ja maisemasta alkaa tulla entistä karumpaa. En oikein tiedä mitä odotin, kun odotin syyslomaa. Kai odotin jotain ihanaa levähdystaukoa, jolloin voin vain katsella telkkaria, lukea lehtiä ja ottaa rennosti. Ja nähdä silloin tällöin myös kavereita. Todellisuudessa nyt on vasta maanantai, ja olen katsonut jo kaikki rästissä olevat tv-ohjelmat, luettavia lehtiä minulla ei ole, ja kavereita olen kyllä nähnyt, mutta niidenkin näkeminen tuntuu olevan jotenki todella vaikeaa. Aikataulut ei oikein kohtaa. Sitä paitsi monilla ei ole edes syyslomaa, mikä tekee asiasta vielä monimutkaisempaa.

Mutta jottei menisi ihan masentavaksi, niin voisin listata niitä asioita mitä olen tehnyt. Kävin syysloman alkajaisiksi bingossa keskiviikkoiltana Iitun ja Ingan kanssa. Torstaina kotiin saavuttuani kävin Tommi Kaleniuksen konsertissa seurakuntatalolla (esimerkiksi tämä ja tämä biisi on joskus muutama vuosi sitten häneltä soinut radiossa). Huhhuh mikä pianisti hänellä oli! Ja hyvänen aika mikä ääni Tommilla on.. Perjantaina kävin Miikan kanssa keilaamassa. Lauantaina kävin Marin ja Teijan kanssa elokuvissa. Fanityttöjä kun olemme, niin oli pakko käydä katsomassa One Directionin Where We Are -konserttielokuva, joka pyöri vain lauantaina ja sunnuntaina elokuvissa. Myönnän, että koko elokuvan ajan hymyilin kuin idiootti. Okei, ehkä muutamissa kohdissa kohosi vedet silmiin, mutta päällimmäisenä fiiliksenä oli ilo. Eilen en oikein jaksanut tehdä mitään, joten katsoin rästiohjelmat. Eilen oli muutenkin jotenkin ankea päivä. Juuri sellainen päivä kun miettii kaikkea, mitä ei pitäisi.

Yleensä noina hetkinä, kun ahdistus valtaa mieleni, palautan mieleeni, että pitäisi elää tässä hetkessä. Loppujen lopuksi minulla on tällä hetkellä kaikki asiat erittäin hyvin. Tänäänkin koiran kanssa käydessäni aamulenkillä metsässä, vaivuin hetkeksi omiin ajatuksiini. Jossain vaiheessa kuitenkin havahduin siihen, että just nyt on kaikki hyvin. Ruska on kauniisti vielä joissakin puissa ja minä kävelytän rakasta koiraani, joka innoissaan nuuskii metsän hajuja ympärillään. Miksi minun pitäisi siis pyöritellä mielessäni huolia, jotka eivät ole mitenkään ajankohtaisia, eikä ole varmaa tuleeko ne koskaan olemaan ajankohtaisia.

Veikkaan, että aika monelle syksy on vaikeinta aikaa. Kesän lämpö ja ilo on mennyt, lomat on vietetty, arki tulee takaisin stresseineen ja tasapaksuisine päivineen. Mutta arjen ei oikeasti tarvitse olla niin tasapaksua. Itseäni piristää kummasti, kun teen jostain mistä oikeasti pidän. Eilen opettelin pianolla uuden kappaleen ja rämpyttelin kitaraa. Tämän postauksenkin kirjoittaminen auttaa. Näin saan jotenkin paremmin ilmaistua ajatuksiani, eivätkä ne ole vain yhtenä pyörremyrskynä päässäni.

Mietin ensin, että kehtaanko kirjoittaa näitä asioita tänne blogiin. Mutta miksenpä kehtaisi? On ihan normaalia, että joka päivä ei ole hyvä päivä. Se ihminen, joka väittää, ettei koskaan ole ahdistanut valehtelee ihan varmasti. Silloin kun ahdistaa, pitää vain muistuttaa itselle, että asioilla on tapana järjestäytyä. Tällä hetkellä minulla on taas todella hyvä fiilis. Katson ikkunasta ulos ja näen lumihiutaleiden tippuvan maahan. Illemmalla menen Even kanssa Siinalle yöksi. Life is good.

Kuvat: weheartit.com

Happy, happier, me

Onnellinen opiskelija täällä terve! Sinnittelin tänään seminaarissa parin tunnin ajan epämukavilla portailla istuen (kunnon penkkejä ei ollut enää vapaina), mutta nyt kun siitä on selvitty, niin voin iloisena todeta, että minullapa alkoikin syysloma. Pari tuntia tätä syyslomaa olen vasta kerinnyt viettää ja jo nyt tylsistyneisyyteni on tasolla "otan selfieitä web-kameralla". Onneksi illalla mennään tyttöjen kanssa bingoilemaan! Huomenna sitten palaankin kotipaikkakunnalleni loppuja syyslomia viettelemään, lukuun ottamatta minun ja Jonnan Helsingin reissua.

Eilen oli taas aivan mahtava päivä. Käväisin koulussa vain englannin tunnilla, ja kun koulusta oli päästy, Elisa tuli suoraan kämpilleni. Pari tuntia meni Elisan kanssa joutuisasti jutellessamme niitä näitä esimerkiksi musiikista (hihhiih, musiikista voisin puhua ihmisten kanssa vaikka ikuisuuden!). Neljän aikoihin myös Nelli, Iitu ja Julia liittyivät seuraamme ja lähdimmekin melko pian kuvailemaan toisiamme rantaan ja metsikköön.

Meillä oli kaksi järkkäriä mukana, joten jotenkin siinä kävi niin, että minä ja Nelli jäimme ällistelemään kaikkia mahdollisia kuvauspaikkoja matkan varrelta, kun Iitu, Julia ja Elisa sillä välin menivät menojaan jonnekin päin metsää. Mutta kun ei niin otollisia kuvanottopaikkoja voi niin vain ohittaa!

Kun olimme soittaneet Iitulle ja selvittäneet mitkä puut ovat katajia (harhaanjohtavaa, ei ne katajat ole oikeasti edes puita!!) löysimme taas uudelleen tytöt. Tällä kertaa oli vuorossa höpsöttely yhteiskuvien ottaminen, ja mikseipä välillä ihan asiallistenkin kuvien ottaminen.

Aikamme kylmyydestä kalistuamme päätimme lähteä kaupan kautta kämpilleni lämpimään. Teimme herkullista pitsaa, ja jotta suolainen saisi hieman vastapainoa, päätimme juoda illalla vielä lämpimät kaakaot vaahtokarkkien kera (yllätys yllätys). Eilinen oli kyllä taas sellainen päivä, että sai nauraa ihan vedet silmissä meidän jutuille. Täydellinen illanviettotapa ennen syysloman alkua. Nämä tytöt ovat ihania. Sossupossut. ♥

Thinking out loud

Viikonlopun aikana sain kirjoiteltua ties mitä koulujuttuja aina sukupuolisensitiivisyydestä ammattianalyysiin asti. Huhhuh, nyt on nekin ohi ja voin hieman hengähtää - keskiviikkona minulla nimittäin alkaa syysloma! En oikein tiedä mitä tekisin niin pitkällä lomalla. Ainakin käyn Helsingissä Jonnan kanssa shoppailemassa. Lisäksi näen varmasti kavereita ja ihan vain levähdän. Mutta senpä näkee sitten mitä kaikkea silloin keksii! Ihan hyvä ettei ole jo nyt koko syyslomaa ihan täyteen buukattu.

Kiitti äiti! ♥

Viime viikon keskiviikkona meillä oli luokan kanssa pippalot. Olikin minun kohdallani ensimmäiset koulupileet tälle lukuvuodelle, sillä pahimpien alkujuhlintojen ajan olin harjoittelussa. Joka tapauksessa meidän luokan juhlat oli älyttömän hauskat. Ensin vietimme aikaa Iitun luona herkuttelemalla, juttelemalla ja Aliasta pelailemalla. Kyllä siinä monet naurut tuli naurettua, sillä selitykset olivat toisinaan ihan huippuluokkaa. Aliaksen jälkeen lähdimme baariin jatkoille, mutta siellä minä itse olin vain puolitoista tuntia. Toisin sanoen juhlat loppuivat minulta noin siinä puoli yhden aikoihin, sillä seuraavana päivänä minun täytyi olla koululla klo 8.30. Edellisestä baarireissustani olikin jo aikaa pari kuukautta, joten olipa ihanaa käydä tanssilattialla pienen tauon jälkeen!

Oikeastaan minulla ei ollut edes mitään asiaa mistä olisin tullut tänne blogiin kirjoittelemaan. Totesin vain, että nyt kun vihdoinkin on aikaa rustailla jotain ja edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo tovi, niin ehkäpä sitä jotain voisi käydä päivittelemässä. Tällä hetkellä kämpässä haisee aivan järkyttävän pahalta, sillä tupakan haju on luikerrellut jostain tänne tuolta ulkoa. Naapurit päättivät myös alkaa käydä keskustelua erittäin isolla äänellä tuossa puolisen tuntia sitten. Musiikkia eivät sentään vielä kuuntele. Ehkä vielä sen verran voisin kertoa tästä päivästä, että teimme Marin ja Siinan kanssa herkullista tomaatti-mozzarella patonkia. Siina on siis minun ja Marin luona majailemassa keskiviikkoon asti, sillä hänellä on harjoittelu täällä Kemissä maanantaista keskiviikkoon.

Ensi kerralla lupaan tulla päivittelemään jotain tähdellisempää. Parempilaatuiset kuvatkin olisi ihan jees juttu. Tämä nyt oli lähinnä vain tämmöinen "hei olen vielä elossa" -päivitys.

Tropiikki, Bon Jovi ja juna-asema

Tropiikki on saapunut tänne pohojoseen! Aamulla kun lähdin kouluun lämpömittari näytti 12 astetta lämmintä. Yhdessä vaiheessa päivää oli muka vielä sitäkin enemmän, mutta en kyllä tiedä kuinka hyvin se pitää paikkaansa, sillä niin lämpimältä siellä ei tuntunut. Voi toki olla, että minun lämpömittariini porottaa juuri suoraan aurinko, mikä selittäisi kyllä paljon..

Jos joku viitsisi kertoa noille naapureilleni, että he eivät pääse yhtä korkealle Bed of Roses -piisissä kuin Bon Jovi, niin olisin kyllä kiitollinen.

Mitäs muuta minulle kuuluu kuin Bon Jovia.. Autokoulun kakkosvaihe on nyt ohi ja arvioiva ajokin meni hyvin! Minulle sattui siihen aivan ihana opettaja, joka rupatteli rennosti koko ajon ajan. Lisäksi hän rohkaisi minua ajamaan kaupungin keskustassa enemmän ja jopa kehui ajotaitojani, hihhiih! Ehkäpä minä sittenkin osaan ajaa. Autokoulun lisäksi viikonloppuuni kuului ihan vain rentoutumista. Edellisestä vapaasta viikonlopusta olikin jo vierähtänyt muutama tovi, joten katsoin ihan luvalliseksi vain lusmuilla kotona tekemättä mitään sen tähdellisempää.

Eilen Kemiin tultuani päätin ensitöikseni koristella seinän teettämilläni valokuvilla. Valokuvat ovat kaikki otettu aikavälillä 2011 - 2014. Kuvakollaasista tuli aika iso, mutta kyllä tuo tällä hetkellä minulle kelpaa! Ehkä jos joskus alkaa tympiä niin siirrän osan muualle, mutta tällä hetkellä se kyllä miellyttää minun silmääni. Vielä kun jaksaisin taiteilla valokuvien yläpuolelle tekstin "Here's to teenage memories" (5 Seconds of Summeria lainatakseni), niin olisi kyllä aika huippua.

Tänään oli taas sen kurssin tunteja, jolla saamme valokuvata. Tällä kertaa tehtäväksi annettiin valokuvata mielenmaisemaa. Ensi kerraksi pitäisi olla vähintään kolme kuvaa, joissa kaikissa on eri teema ja teemojen kuuluisi kuvastaa mielenmaisemiamme. Tunnin aikana kerkesimme Anun kanssa käydä ottamassa juna-asemalla muutamat kuvat kännyköillämme, mutta loput kuvat ajattelin räpsiä tässä viikon kuluessa. Tämä kurssi on minusta jotenkin aivan ihana! Tuo mukavan raikkaan tuulahduksen koulupäivään, kun ei tarvitse vain nököttää tunneilla ja kuunnella hiljaa opettajaa. Lisäksi saamme toteuttaa itseämme, sillä opettaja antaa meille kuvien ottamisen suhteen kuitenkin suhteellisen vapaat kädet! Hän ei esimerkiksi määrää, että mielenmaisemakuvien pitäisi olla ulkona otettuja, vaan kehoitti käyttämään mielikuvitusta ja ottamaan kuvat missä ikinä haluaakaan. Alapuolella onkin sitten maistiainen minun ja Anun aikaansaannoksista! Teemana tässä kuvassa oli matkustaminen.

One Directionilta julkaistiin tänään muuten uusi kappale! Kyllä, minun ilmeisesti pitää aina tiedottaa näistä One Directionin liikkeistä täällä blogissa. Olisihan se hirveätä, jos te ette tietäisi näitä. Eilen biisi kuitenkin jo vuoti nettiin, joten saatoin ehkä vahingossa mahdollisesti kuunnella sen jo silloin. Rakastan tätä uutukaista biisiä. ♥ Tosin milloinpa minä en pitäisi heidän musiikistaan..

Jaahas, Bon Jovi on vaihtunut iskelmään. Entä jos veisin biisitoivelistan noitten alakerran naapureitten postiluukusta sisään? Jos nyt pakko on sitä musiikkia soittaa niin isolla, niin soittaisivat edes kuunneltavaa musiikkia. Tämä iskelmä ei nyt oikein lukeudu siihen, jos minulta kysytään. Kaikesta huolimatta huippua alkanutta viikkoa! <3

Mietteitä autokoulusta

 Keskiviikko 28.11.2012

"Toinen tuskailun aihe on ollu syksystä aivan tähän päivään asti tuo autokoulu. Vihaan sitä niin paljon etten osaa ees sanoin kuvailla. Se on aivan hirveää pakkopullaa, enkä tykkää ollenkaan ajaa autoa. Pelottaa aina kun meen ratin taakse, että kohta teen jonkun järkyttävän virheen ja jonku elämä on pilalla.. Liikenteessä on aika paha mennä tekeen niitä virheitä.. Mutta onneksi en oo vielä nii kauheita virheitä tehny! Mutta ku oon vähä sellanen tyyppi joka mielellään eka harjottelee kotona jotakin ja sitten menee tunnille hyvin valmistautuneena. Mutta mitenpä muka voisin autolla ajamista harjotella ku ei oo korttia? No aivan, en mitenkään. Ootan vaa sitä ku toi autokoulu on ohi ja saan (jos saan) kortin käteen. Sitten en ennää ikinä aja, koska sillon ei oo ennää mikään pakko! Okei, tiiän että toi ei oo järkevää, koska just sillon sitä pitäski ajaa, mutta ku en halua. Korkeintaan vaa liikuskelen täällä tutussa ympäristössä, mutta kunnan rajojen toiselle puolelle mua ei saa."

Tuossapa parin vuoden takaisia fiiliksiä autokoulusta ja ylipäänsä autolla ajamisesta. Selailin vanhaa blogiani ja sattumoisin törmäsin tuohon tekstiin, joka on minulle erityisesti tällä hetkellä ajankohtainen. Jos en halua käydä uudestaan koko autokoulu-rumbaa läpi, kakkosvaihe (nykyisin syventävä vaihe) on käytävä nyt. Tai viimeistään joulukuun alkuun mennessä, jolloin korttini menee umpeen.

Kesän aikana aioin hoitaa tuon asian alta pois. Olisihan se silloin ollut helppoa, kun olin koko kesän kotipaikkakunnallani. Kemissä en halua tuota kakkosvaihetta käydä. Lykkäsin hommaa kuitenkin koko ajan vain eteenpäin ja eteenpäin, kunnes yhtäkkiä huomasin, että kesäpä meni jo, ja minä en ole vieläkään käynyt kakkosvaihetta. Pari viikkoa sitten otin kuin otinkin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin itseni kakkosvaiheeseen.

Tänään oli ensimmäinen päivä kakkosvaihetta. En nukkunut viime yönä kuin hieman päälle neljä tuntia (joka alkaa jo tässä vaiheessa iltaa tuntua pienoisena väsymyksenä). Stressasin vain tulevaa rata-ajoa niin hirveästi. Tavallaan kakkosvaihe on ahdistanut koko viikon ajan minua, mutten ole antanut sen ottaa valtaa. Viime yönä en kuitenkaan voinut olla murehtimatta ja tänään vireystilani ei sitten yllättäen ollutkaan parhaimmasta päästä rata-ajossa ja teoriatunneilla. Huomenna vielä arvioiva ajo, ja se oli sitten siinä! 

Pari vuotta sitten autokoulussa autolla ajaminen ahdisti aivan hirveästi. Ehkä syy oli osittain tuo mitä jo pari vuotta sitten blogiini kirjotin: "Pelottaa aina kun meen ratin taakse, että kohta teen jonkun järkyttävän virheen ja jonku elämä on pilalla..". Silloin kokemattomana ajajana tosiaankin pelotti ne virheet, vaikka tiesinkin, että autokoulun ope oli koko ajan vieressä ja valmis milloin tahansa puuttumaan peliin, jos jotain meinaisi käydä. Toinen asia, joka sai minut ahdistumaan, oli opettajani kommentit. Välillä häneltä tuli ihan hirveää palautetta, varsinkin jos hänellä oli huono päivä. Olen viitsinyt vain yhdelle henkilölle kertoa sen hirveimmän kommentin, mitä hänen suustansa kuulin. Muistan kuinka monien ajotuntien jälkeen nieleskelin kyyneliä, ja joskus jopa itkinkin. Minulla ei ollut ajajana minkäänlaista itseluottamusta ja mietin koko ajan, että en koskaan varmaan pääse inssiä läpi. Muistan kuinka paria päivää ennen inssiäni, ajo-opettajani tokaisi, että "tällä menolla sulla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä inssiä läpi ylihuomenna". Ja siihen minäkin uskoin.

Pääsin kuitenkin inssin ensimmäisellä kerralla läpi ja olin itsekin aivan yllättynyt siitä. Ajo-opettajani kehui minua inssin jälkeen ja rohkaisi jatkamaan ajamista, etten vain alkaisi pelätä sitä jossain vaiheessa. Vaikka opettajaltani tuli välillä kauheaa palautetta, en sano, että hän olisi ollut huono. Ei missään nimessä. Kyllä minä häneltä kaiken tarpeellisen opin, sillä inssi meni ensimmäisellä läpi. Se vain harmitti, että jotenkin sain sellaisen fiiliksen, että virheitä ei suvaittu. Totta kai kaikilla on välillä niitä vähän huonompiakin ajotunteja, ja minulla niitä oli varmasti tuplasti enemmän kuin muilla, mutta mielestäni ajo-opettajani ei saisi turhautua siitä, eikä varsinkaan heittää niitä inhottavia kommentteja. Se jos mikä vei keskittymistäni ja sai minut mokailemaan vielä enemmän. Tästä huolimatta osasi ajo-opettajani olla parhaimmillaan kannustava ja kehua tarpeen vaatiessa. Lisäksi hänen teoriatuntinsa olivat hauskoja ja rentoja, joten niitä jaksoi ainakin kuunnella!

Olen vältellyt keskustassa ajamista, sekä niissä paikoissa ajamista, joita en tunne etukäteen. Minua stressaa kakkosvaihe sen takia, koska en halua enää koskaan kuulla niitä hirveitä kommentteja ajo-opettajien suusta. Olen mielestäni kuitenkin kehittynyt tässä parin vuoden aikana ajajana, joten nyt jos joku tulisi lyttäämään ajotaitoni ihan nollaan, menettäisin taas palan itseluottamustani ajamisen suhteen. Kaikesta huolimatta osaan nykyään nauttia ajamisesta, silloin kun ajan tuttuja teitä pitkin! Lisäksi pakko sanoa vielä sellainen juttu, että tänään rata-ajo meni hyvin ja opettajat olivat kannustavia. Ihan turhaan siis kriiseilin! :)

Karu, ihana arki

Kello 08.26 maanantaiaamu. Ensimmäinen koulupäivä harjoittelun jälkeen on alkanut 11 minuuttia sitten. "Nyt on varmaan mennyt jo vartti!". Kello 08.27.

Tuollaiset fiilikset oli ensimmäisellä tunnilla kesäloman ja harjoittelun jälkeen. Minun oli jotenkin todella vaikeaa orientoida itseni kuuntelemaan tunnin asioita ja keskittymään opetukseen. Lisäksi tuntui, että olisin ollut paljon mieluummin käytävillä haahuilemassa ja rupattelemassa kavereiden kanssa, joita näin pitkästä aikaa, kuin istunut juuri alkaneella kurssilla hiljaa omalla paikallani. Onneksi eilinen päivä alkoi pienten alkuhaasteiden jälkeen sujua paremmin, ja iltapäivällä alkaneesta uudesta kurssista oikeasti nautinkin! Meille annettiin kaksi tuntia aikaa ja sai lähteä mihin tahansa minne kerkesi siinä ajassa. Tehtävänä oli ottaa kuvia parista. Menimme neljän hengen poppoolla meren rannalla sijaitsevaan puistoon ottamaan hassuttelukuvia. Ehkä siellä muutama asiallinenkin kuva tuli otettua. Sinänsä yllätyin kuinka helppoa oli heittäytyä hupsuttelemaan, vaikka linssin takana oli minulle aivan uusi tuttavuus!

Eilinen päivä meni vapaasti valittavien kimpussa, mutta tänään näin sitten koko luokkaa meidän yhteisillä tunneilla. Hui kun olikin ollut ikävä näiden höpsöjen juttuja! Tuntui, että siitä olisi jo hirmu kauan, kun ollaan viimeksi nähty, mutta toisaalta tuntui kuin olisimme ihan hetki sitten nähneet viimeksi. Tavallaan jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin.

Koulun jälkeen Elisa ja Julia tulivat hieman extemporena katsastamaan kämppäni, jossa nykyisin majailen. Jääkaapissa oli jotain tortillatarvikkeita, joten todettiin, että käydäänpä ostamassa kaikki loputkin mitä tarvitsee! Tortilloiden jälkeen juttelimme pitkän tovin, käyden läpi esimerkiksi harjoitteluista tilanteet "näissä ei pitäisi nauraa, mutta saatoin kuitenkin nauraa" (vaitiolovelvollisuuden kuitenkin mielessä pitäen). Myöhemmin Nelli liittyi seuraamme. Pikkusiskoni Mari ja hänen kaverinsa olivat tehneet muffinseja, jotka meidän sitten toki piti testata... Muffinssien kanssa joimme kaakaota vaahtokarkkien kera. Näiden herkkuhetkien jälkeen lähdimme vielä rantaan kuvailemaan. Maisemat olivat kauniit, mutta pimeässä niitä voi olla hieman vaikeampi ikuistaa kuviin, hahhah. :D No, kyllä sieltä kuitenkin jotain julkaisukelpoista tavaraakin löytyi!

Kaiken kaikkiaan meillä oli aivan ihana ilta. <3 Mahtavaa taas viettää tällaisia iltoja porukalla. Opiskelijaelämässä on puolensa, ja nämä asiat kuuluvat siihen puoleen, jonka ansiosta opiskelijaelämästä voi nauttia. Tervetuloa arki!

Let me introduce you: my favourite idiots part 2

Aiemmin tein postauksen siitä, miksi pidän 5 Seconds Of Summerista. Ehkä nyt olisi aika tehdä One Directionin osalta samanlainen postaus. Oikeasti on todella vaikeaa vastata kysymykseen "miksi pidät One Directionista?". Se on lähes mahdotonta. Tai no, ehkei mahdotonta, mutta yksinkertaisesti sitä ei ainakaan pysty selittämään. Varoitus, tämä on romaani.

Tammikuussa 2012 eksyin kuuntelemaan One Directionia ensimmäisen kerran, kiitos siitä kuuluu Iidalle. Musiikkia jonkin aikaa kuunneltuani, lähdin harhailemaan heidän muihinkin videoihin. "One direction funny moments" ja "One direction x-factor video diaries" olivat pitkään niitä ainoita hakusanoja, joita käytin Youtubessa. Google taas joutui kestämään googletteluni hakusanoilla "One Direction", "Louis Tomlinson", "Liam Payne", "Niall Horan", "Harry Styles", "Zayn Malik", "Louis Tomlinson with glasses", "One Direction Up All Night", "Harry Styles smile" ja miljoona muuta. Tämän linkin takaa löytyvä twiitti kuvaa aika hyvin sitä, miten kaikki alkoi..

Pian minulla ja One Directionilla tulee kolme vuotta täyteen, hahhah! (Ja tämmöinen nippelitieto tähän väliin; pojat ovat olleet yhdessä vuoden 2010 X-Factorista saakka, neljä vuotta tuli pari kuukautta sitten täyteen.) Niin hassulta ja kliseiseltä kuin se kuulostaakin, olen kasvanut bändin mukana. Pojat ovat saman ikäisiä kuin minä, laulavat itselleni ajankohtaisista asioista, ottavat kantaa minulle tärkeisiin asioihin sekä rohkaisevat jokaista uskomaan itseensä. Heidän juttunsa ovat nauratteneet minua jo melkein kolmen vuoden ajan ja heitä olen pitänyt roolimalleinani aivan yhtä kauan. One Direction ei ole sellainen bändi, joka törttöilyllään päätyy otsikoihin. Toki lööppilehdet saattavat keksiä mitä hyvänsä kirjoitettavaa heistä, mutta pitää muistaa olla sopivasti mediakriittinen - kaikkea ei pidä uskoa. One Direction on tällä hetkellä maailman suurin poikabändi, joten jutun juurta riittää lähes joka suuntaan. Olemmeko koskaan nähneet esimerkiksi Iltasanomien nettisivuilla otsikkoa, joka olisi luokkaa "One Direction -laulaja riehui humalassa ja ajautui riitaan henkilön x kanssa"? Emme ole. Monesta muusta nimeltä mainitsemattomasta tähdestä kyllä olemme.

Musikaalisen lahjakkuuden, hunajaisten lauluäänien sekä hauskojen persoonallisuuksien lisäksi jokaisella One Directionin jäsenellä on suuren suuri sydän. He ovat vähän väliä mukana hyväntekeväisyyskampanjoissa. Milloin he ovat äänittäneet biisin, jolla tuotetut rahat menevät suoraan hyväntekeväisyyteen, milloin he pelaavat hyväntekeväisyyden vuoksi jalkapalloa (ottelussa tuotetut rahat hyväntekeväisyyteen). Toisinaan he tapaavat vakavasti sairaita ihmisiä ihan vain hyvää hyvyyttään. Ja näistä asioista ei nosteta melua lehdissä, mikä on surullista sinänsä. Nämä asiat tietää, jos seuraa poikien puuhia tarkemmin. Lisäksi pojat suhtauvut faneihinsa todella ihanasti. He tapaavat fanejaan mahdollisimman paljon. He muistavat vähän väliä kiittää meitä kaikesta, mitä olemme heille antaneet. He ovat varsin tietoisia siitä, että ilman faneja he eivät olisi missään. Ilman faneja he eivät olisi olleet esimerkiksi ensimmäinen artisti, joka saa kolme ensimmäistä levyään Billboard albumilistan ykköseksi. (Tämä ennätys on muuten ensi vuoden Guinnessin ennätyskirjassa! Katsotaan mitä heidän marraskuussa julkaistava neljäs levy saa aikaan.. :D) Ilman fanejaan he eivät olisi saavuttaneet unelmiaan.

Itse olen käynyt katsomassa One Directionia kahdesti Lontoossa. Ensin huhtikuussa 2013 O2 Arenalla, ja sitten kesäkuussa 2014 Wembley Stadionilla. Pojat ovat aivan huikeita lavaesiintyjiä. Heidän esityksissään ei ole ainakaan pulaa menosta ja meiningistä, eikä huumoripläjäyksistä. Lisäksi väittääpä muut mitä hyvänsä, pojat eivät laula playbackina (tässä esimerkki siitä. :D Eivät he muuten voisi jättää laulamatta kohtia kappaleista tai pelleillä sanojen kanssa). Tarpeen tullen osataan olla myös vakavia, ja esimerkiksi Little Things on aina yhtä koskettavaa kuulla livenä; pojat rauhoittuvat ja laulavat sen tunteella (kyllä, heidänkin osaltaan on nähty kyyneliä kyseisen piisin aikana. Mikä ammattimoka!) ja yleisö nostaa valotikut/kännykän taskulamput ylös ja laulaa mukana. Monet muuten luulevat, että One Directionin pojat eivät itse osallistu biisien tekemiseen. False. He todellakin osallistuvat ja esimerkiksi viime levyllä oli tasan yksi kappale, jonka tekemisessä kukaan heistä ei ollut mukana.

Huhhuh, mikä romaani tästäkin nyt tuli. Ansaitset kunnon aplodit, jos jaksoit lukea loppuun asti! Jos tekstin perusteella ei ole vielä tullut selväksi, niin olen todella ylpeä pojista. "The band that lost the X-Factor, but won the world." Lisättäköön, että he ovat onnistuneet myös pitämään jalat tukevasti maan pinnalla! Loppuun vielä tämmöinen biisi, joka on monen muun kipaleen lisäksi erittäin tärkeä minulle (video ei ole minun kuvaama). Kun he esittivät tämän Wembleyllä, ei ollut kaukana, että olisi tullut tippa linssiin!

Been a lot of places, I've been all around the world. Seen a lot of faces, never knowing where I was. On the horizon - oh, well, I know, I know, I know, I know the sun will be rising back home.

Living out of cases, packing up and taking off. Made a lot of changes, but not forgetting who I was. On the horizon - oh, well, I know, I know, I know, I know the moon will be rising back home.

Don't forget where you belong, home.

Ps. Tämä fandom on aivan mahtava. Twitterissä on vähän väliä mitä hauskimpia tempauksia directionereitten suunnalta. Lisäksi fandomilla on toki omat inside-juttunsa, ja ymmärrämme esimerkiksi miten Larry Stylinson, carrot, "she's mine", Marcel the marketing guy sekä inbetweeners dance liittyvät One Directioniin.