1. Minulla on ollut elämäni aikana ainakin kymmenen eri harrastusta. Jos harrastukseksi haluaa laskea vielä isoshommat ja erilaisten kerhojen vetämiset sekä koulun kuorot ja bändikerhojutut, luku on vielä suurempi. Voin toki luetella kaikki kymmenen harrastusta, vaikka ketä oikeastaan kiinnostaa. Joka tapauksessa, olen siis harrastanut ratsastusta sekä heppakerhoa, uintia, erilaisia jumppia, liikuntaleikkikoulua, musiikkileikkikoulua, pianonsoittoa, pesäpalloa, showtanssia, tankotanssia sekä showjazzia. On erittäin todennäköistä, että listalta puuttuu vielä joku harrastus.
2. Minulla on luonnonkiharat, mutta ei ole kyllä aina ollut. En oikein tiedä missä vaiheessa nämä tulivat, mutta jossain vaiheessa yläastetta kai. Tässä vertailun vuoksi kaksi kuvaa, toinen on yläasteajoilta ja toinen on tämän vuoden puolelta. Tosin nykyäänkin riippuu aivan päivästä, millaiset kiharat minulla on. Kiharat minulla joka tapauksessa on joka päivä, muodossa tai toisessa.
3. Tätä kirjoittaessani taustalla soi Pitbull - Wild Wild Love ft. G.R.L. Bongasin vasta tämän piisin Spotifyn top-listoilta ja nyt olen kuunnellut tätä lähes taukoamatta jonkin aikaan. Katsotaan milloin kyllästyn tähän..
4. Monet luulevat, että olen erittäin lapsirakas ja haluaisin päiväkotiin töihin. Monet ovat kuitenkin väärässä. Olin neljä päivää havainnoinnissa päiväkodissa ja se oli aivan tarpeeksi. Pidän lapsista pienissä määrissä, mutta sitten kun niitä on kaksikymmentä kappaletta kiljumassa ja huutamassa, niin ei.. Se ei ole minun mielestä mitenkään söpöä tai ihanaa.

5. Olen sellainen ihminen, joka pitää turhan usein periaatteistaan kiinni. Aivan tyhmissäkin asioissa saatan pitää periaatteistani kiinni. Esimerkkinä tämä mikä tapahtui ihan vasta: kukaan muu meidän perheestä ei halunnut käydä koiran kanssa lenkillä, sitten kun minulle ehdotettiin asiaa, en voinut käydä ihan vain sen takia, koska itse olin käynyt muutaman kerran peräkkäin ja oli jo jonkun toisen vuoro. Minua oikeastaan houkutti aurinkoinen keväinen ilma ja koiran kanssa lenkille lähteminen, mutta en vaan voinut lähteä lenkille tuon typerän periaatteeni takia.

6. Tämän varmaan monet jo tiesivätkin, mutta olen absolutisti. Minulla ei varsinaisesti ole mitään syytä - ei terveydellistä eikä vakaumuksellista. Minua ei vain huvita juoda. Jos joskus huvittaa, niin saatan sitten juoda, mutta tähän mennessä ei ole kertaakaan tehnyt mieli. Jos menemme esimerkiksi baariin, olen mielelläni kuskina. Sitä paitsi olen nähnyt kaverini monet kerrat erittäin huonossa kunnossa illan päätteeksi, eikä se vaikuta mitenkään houkuttelevalta. Osaan pitää hauskaa ilman alkoholiakin!
7. Olen ollut "mallina", tosin koen sanan "malli" erittäin harhaanjohtavaksi. Olimme kavereitteni kanssa Maltalla kielikurssien järjestäjän valokuvauksissa, kun meitä sinne pyydettiin. Meidän lisäksi kuvaksissa oli kaksi italialaista poikaa. Kokemus oli mieleenpainuva ja mahtava, vaikka aluksi epäröimme menemmekö kuvauksiin ollenkaan. Harvoinpa sitä tuommoisia tilanteita tällaiselle tavalliselle tallaajalle tulee eteen! Alla yksi näytekappale siitä, mitä meistä sinä päivänä saatiin ikuistettua. (En tiedä minkälaiset oikeudet omistan alla olevan valokuvan käyttämiseen, mutta julkaisen sen täällä siltikin..)
8. Olen hirveä stressaaja. Stressaan ja murehdin välillä kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Toisinaan taas ne asiat, joista pitäisi stressata, eivät saa minua stressaamaan juuri ollenkaan (esimerkiksi jotkut koulujutut).

9. Voin sanoa, että olen ollut One directionin kanssa samassa kuvaruudussa! Meidän keikalla silloin kuvattiin One directionin "This is us" -elokuva ja yhdestä kohdasta bongasin itseni ja kaverini. Hurjaa, ollaan nyt kunnon julkkiksia. Tiedän, että kukaan muu ei tule minua tunnistamaan kohdasta, koska eivät osaa etsiä minua, mutta kyllä minä itse itseni sieltä bongasin. Tämänkin asian minusta tosin taitaa tietää jo muutama..
10. Vaikka olenkin tyytyväinen tähän hetkeen, palaisin mielelläni ajassa pari vuotta taaksepäin. Eläisin mielelläni esimerkiksi lukioaikani uudelleen. Lukio oli mahtavaa aikaa, vaikka sitä ei aina silloin osannut arvostaa. Kaikki kaverit asuivat vielä lähellä, heitä oli helppo nähdä silloin kun halusi. Nykyisin kaverit asuvat ympäri Suomea ja nähdään hyvällä tuurilla silloin, kun satutaan olemaan samaan aikaan kotipaikkakunnalla. Lisäksi lukioaikana ei ollut vielä kaikkea vastuuta mitä nykyään on. Ei minun silloin pitänyt muistaa, että 5. päivä on aina vuokrapäivä.
| Kuva on vähintäänkin yhtä tärähtänyt kuin minä. Kuvauspaikka löytyy Rodokselta ja kuvan ottamisestakin on jo aikaa se kolme vuotta. |
Siinäpä ne oli. Tuskin mikään tuli hirveänä yllätyksenä kenellekään, vai tuliko? :D En ole nyt vähään aikaan kirjoittanut kunnon kuulumispostausta (vappupostauksen lisäksi), mutta lupaan kirjoitella sen lähiaikoina.


Mietitäänpä tuota viitoskohtaa... Just, kannattaa pitää kiinni periaatteista, varsinkin jos on lojunut koko päivän sisällä ja raitis ilma olisi vain hyväksi tuulettamaan ajatuksia :)
VastaaPoistaNo ku mää olin asennoitunu siihe, että tännään en poistu kotoa yhtään mihinkään! :D Sitä paitsi "lojunu" = soitin kitaraa, pianoa, tein lihaskuntoa, kattoin jääkiekkoa ja olin tietsikalla :D Saa kait sitä tämmösiäki päiviä joskus olla. :)
Poista