torstai 5. kesäkuuta 2014

It's a beautiful day

Tänään oli vapaapäivä ja sää oli aivan ihana! Aurinko paistoi suurimman osan päivästä ja asteita oli yli kolmenkymmenen. Jos minulta kysytään niin asteita olisi voinut olla vähän vähemmän, mutta en valita, sillä olen tyytyväinen ettei vapaapäivänäni esimerkiksi satanut vettä. Huomenna sitten kahdeksan tunnin työpäivä, huhhuh. Tuntuu, että olen jokaisen työpäivän jälkeen ihan poikki. Lisäksi en koskaan tullut ajatelleeksi, että kassatyö sattuu niin paljon selkään. Pitää hommata parempi ryhti ja venytellä enemmän, että selkäni ei ole ihan hajalla kesän loputtua. No, mutta onneksi työ on muuten mukavaa! Huomisen puurran vielä töissä ja sitten vietän pienen minilomani Iso-Britannian maaperällä.

Vapaapäivästä suurimman osan ajasta vietin ulkona. Ensin laitoin pikkusiskoni (11 v.) ottamaan kuvia minusta pihalla. Koitin punaista/punertavaa huulipunaa, iiks! Olen positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin siskoni sai otettua järkkärillä kuvia! Tämän jälkeen sitten otin vesi-ilmapallojen roiskinnan keskellä pikkusiskostani ja hänen kaveristaan kuvia. Minuakin alkoi lapsettaa ja päätin tehdä vesi-ilmapalloja itsellekin... Leikki-ikä on koko ikä, eikö se niin mennyt?






2 kommenttia:

  1. Tosi ihania kuvia! Ja pidä hauskaa siellä Lontoossa (-:
    Tyydyn muistelemaan viime keväisiä tunnelmia sieltä ja keikalta... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja piän kyllä!! Hahhah, vuos sitte kevään reissu ja keikka oli niiiiiin mahtavia, hirveä ikävä sitä. <3

      Poista