Kesän viimeinen päivä

Kukaan ei voi sanoa ettenkö olisi ulkoillut tänään tarpeeksi! Päivällä meillä kävi sukulaisia kakkukahveilla iskän synttäreitten kunniaksi, mutta heti sen jälkeen lähdin Iidan luona käymään. Tänään oli viimeinen kerta jolloin näemme, ennen kuin Iida lähtee Lontoon suurkaupunkiin opiskelemaan. Missä vaiheessa meistä tuli näin isoja! Vasta me vielä oltiin pikkuipanoita, jotka pelleilivät pesisleirillä opettajainhuoneessa Selviytyjien pyöriessä taustalla. Onneksi on kaikki mahdolliset sosiaaliset mediat joiden kautta voi pitää yhteyttä. Plus tokihan Lontooseen pääsee aina lentokoneella.. 

Iidan kanssa me värkkäiltiin tämän blogin ulkoasun kanssa, iso kiitos nykyisestä ilmeestä kuuluukin Iidalle! En olisi mitenkään ymmärtänyt Gimpiä, mutta onneksi Iida osasi homman. Tietokoneen ääressä värkkäilyn jälkeen menimmekin pihalle kuvailemaan. Mahtavaa, että tämän kesän virallisesti viimeinen päivä ei ollut sateisen harmaa päivä, vaan ihanan aurinkoinen. Nauroimme vaikka kuinka paljon toinen toistaan idiootimpia kuvia näpsiessämme, mutta niitä en kyllä uskalla aivan tänne blogiin laittaa. :D Ne olkoon meille muistoja tästä mahtavasta päivästä!

Palattuani kotiin lähdinkin melkein heti uudestaan ulkoilemaan kännykkäni kanssa. Soitin Riinalle ja puhelumme kesti aika tarkalleen yksi ja puoli tuntia. Olen oikeasti onnellinen, että minulla olla sellaisia ystäviä, joille voi soittaa ja jutella vaivatta niin kauan kuin asiaa riittää. Oikeastaan asiaa olisi riittänyt vielä enemmänkin, mutta parista käytännön syystä oli järkevämpää lopettaa siihen. Ensinnäkin kukaan ei tykkää muhkeista puhelinlaskuista. Toisekseen se, että kun lähdin kotoa kävelemään ympäri asuinaluettamme (vai miksikä sitä haluaakaan kutsua), oli 18 astetta lämmintä - olin siis varustautunut sen mukaisesti. Kun palasin kotiin, oli enää 8 astetta lämmintä. Sinänsä minua paleli vain sormista sillä hetkellä, mutta olisi ollut vain ajan kysymys kun olisin huomannut, että neuletakkini ei olekaan niin lämmin. Joka tapauksessa, tällaiset puhelut ovat aina ihania! Välillä sain nauraa niin kovasti, että tuntui kuin koko asuinalue olisi kuullut, kun taas välillä sympatiseerasimme toinen toisiamme erinäisissä asioissa.

Huomasin muuten taas tuon pienen kävelylenkkiseni aikana, että Suomi on oikeasti todella kaunis. Seisoin pellon reunalla ja näin kuinka pellon toisella puolella aurinko laski kauniisti puiden taakse täyttäen pellon säteillään. Harmi vain, etten saanut siitä hetkestä kuvaa! Mutta eihän sitä aina tarvitse olla kuvaamassa kauniita hetkiä, joskus on ihan hyvä vain kokea ne kokonaan.

Seuraavaksi voisinkin sitten raahautua nukkumaan ja ladata akkuja tulevan viikon koitoksia varten. Eiköhän nyt jo voi toivotella oikein ihanaa alkusyksyä kaikille! <3