torstai 23. lokakuuta 2014

Niitä näitä

Heipä hei taas! Syysloma hujahti nopeasti ohi ja nyt olen taas palannut keskelle arkea. Tai no, jos arki tarkoittaa kolmen päivän kouluviikkoja ja neljän päivän viikonloppuja, niin sitten olen palannut arkeen. Jotenkin en ole vieläkään päässyt tälle syksyä opiskelun makuun, sillä viikot ovat ihan säälittävän lyhyitä. Siinä yhdessä välissä väänsin kolme esseetä viikonlopussa, mutta muuten on kyllä ollut aika kevyttä. Tosin katselin tuossa vasta kalenteria ja jossain vaiheessa tehtävien deadlinet tulee sitten ihan ryminällä vastaan. Jos olisin järkevä niin aloittaisin jo nyt itsenäistä päihdetyön kurssia, jonka palautus on vasta 5.12.. Ehkäpä voisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa edes yhden esseen!

Syysloman loppuvaiheesta kävin Jonnan kanssa Helsingissä. Menimme sinne perjantaiaamuna lentokoneella ja lähdimme lauantai-iltana junalla, joten perillä Oulussa olimme vasta sunnuntaina aamuyöllä klo 5.00. Meillä oli Jonnan kanssa ihan hurjan hauska reissu! Rahaa meni ja en ole vieläkään uskaltanut käydä katsomassa tiliä. Vaikka enhän minä edes ostanut paljoa.. Ostoksista minulla ei siis ole pahemmin kuvia, mutta voisin selittää joten kuten sen mitä ostin. Eli siis matkaani lähti Vilasta vaaleanpunainen neulepaita, aivan ihanan värinen mielestäni ja lämpöinen. Cubuksesta ostin valkoisen topin, jota ajattelin käyttää esimerkiksi baarissa. Vero Modasta ostin pinkin neuleen. Päätin repäistä ja ostaa vähän "räväkämpää" väriä. Miksipä en siis olisi ostanut sitä, sillä neule oli tajuttoman lämmin päällä ja maksoi vain 10 euroa! Näiden lisäksi ostin vielä ristikorvikset Bijou Brigittestä ja kaulahuivin Gina Tricotista. Olen oikein tyytyväinen ostoksiini! Ja varsinkin nuo ristikorvikset oli ihana löytö, sillä olen jonkin aikaa jo etsinyt sellaisia. Alla olevassa kuvassa siis on nuo korvikset ja lisäksi siinä näkyy hieman Cubuksen paitaa sekä Vilan paitaa edes sen verran, että huomaa minkä värinen se on.



Ilmeet A-luokkaa ja matkalaisten kasvoilta suorastaan huokuu väsymys. #yöjuna
Toki turisteina meidän piti käydä tsekkaamassa Helsingin keskustan Starbucks. Seuraamme liittyi siellä myös Henna ja Veera. Henna oli käymässä Veeran luona tuolla big cityssä ja päätimme törmäillä sitten kaakaon merkeissä. Olen itse käynyt pari kertaa aiemmin Starbucksissa, ja vaikka se onkin mielestäni todella hyvää, niin on se ehkä myös hieman ylihehkutettua. Mutta kun se nyt on vaan niin cool-juttu tällä hetkellä. Oli kuitenkin ihanaa jutustella noin tunnin verran neljästään vähän kaikesta mahdollisesta. Todettiinkin Hennan kanssa, että hassua tavata Helsingissä, sillä toinen opiskelee Kemissä ja toinen Jyväskylässä, hahhah!



Tämä viikko onkin sitten mennyt Kemissä, tosin eilen sitten taas palasin kotipaikkakunnalleni. Harkitsin, että olisin jäänyt Kemiin päivän tai pari pidemmäksi aikaa, mutta se ei loppujen lopuksi olisi ollut edes mahdollista. Olin nimittäin sopinut pomoni kanssa, että käyn hänen luonaan juttelemassa Prismassa tänä aamuna. Ja kannatti ehdottomasti käydä. Olen niiiiiiiiiin iloinen tällä hetkellä, sillä minulla jatkuu työt jo ensi viikolla!! Olen viikonloppuisin siis täällä kotipaikkakunnallani, ja kun viikonloput saattavat olla niitä neljän päivän pituisia, niin kyllä tähän helposti töitä mahtuu. Ilman töitä kerkisin siis ollakin vain vähän päälle kuukauden, hehheh. Luulin, että seuraavan kerran menen töihin vasta joulukuussa jouluapulaiseksi, jos minut nyt huolittaisiin edes sille ajalle. Mutta pääsenkin aloittamaan juuri ja juuri vielä lokakuun puolella työt, jes!


Ai niin, sain muuten noin viikko sitten tehtyä spagaatin!! Otin joskus elokuussa projektiksi saada spagaatin ennen joulua ja nyt minä sen sain, ja vieläpä etuajassa! Olen kyllä ylittänyt itseni, sillä en ole koskaan venynyt yhtään mihinkään. Mutta ehkäpä minä tässä pikkuhiljaa alkaisin väkertää päihdetyön kurssia. Hyviä viikon jatkoja ihan kaikille! 


2 kommenttia: