Tropiikki, Bon Jovi ja juna-asema

Tropiikki on saapunut tänne pohojoseen! Aamulla kun lähdin kouluun lämpömittari näytti 12 astetta lämmintä. Yhdessä vaiheessa päivää oli muka vielä sitäkin enemmän, mutta en kyllä tiedä kuinka hyvin se pitää paikkaansa, sillä niin lämpimältä siellä ei tuntunut. Voi toki olla, että minun lämpömittariini porottaa juuri suoraan aurinko, mikä selittäisi kyllä paljon..

Jos joku viitsisi kertoa noille naapureilleni, että he eivät pääse yhtä korkealle Bed of Roses -piisissä kuin Bon Jovi, niin olisin kyllä kiitollinen.

Mitäs muuta minulle kuuluu kuin Bon Jovia.. Autokoulun kakkosvaihe on nyt ohi ja arvioiva ajokin meni hyvin! Minulle sattui siihen aivan ihana opettaja, joka rupatteli rennosti koko ajon ajan. Lisäksi hän rohkaisi minua ajamaan kaupungin keskustassa enemmän ja jopa kehui ajotaitojani, hihhiih! Ehkäpä minä sittenkin osaan ajaa. Autokoulun lisäksi viikonloppuuni kuului ihan vain rentoutumista. Edellisestä vapaasta viikonlopusta olikin jo vierähtänyt muutama tovi, joten katsoin ihan luvalliseksi vain lusmuilla kotona tekemättä mitään sen tähdellisempää.

Eilen Kemiin tultuani päätin ensitöikseni koristella seinän teettämilläni valokuvilla. Valokuvat ovat kaikki otettu aikavälillä 2011 - 2014. Kuvakollaasista tuli aika iso, mutta kyllä tuo tällä hetkellä minulle kelpaa! Ehkä jos joskus alkaa tympiä niin siirrän osan muualle, mutta tällä hetkellä se kyllä miellyttää minun silmääni. Vielä kun jaksaisin taiteilla valokuvien yläpuolelle tekstin "Here's to teenage memories" (5 Seconds of Summeria lainatakseni), niin olisi kyllä aika huippua.

Tänään oli taas sen kurssin tunteja, jolla saamme valokuvata. Tällä kertaa tehtäväksi annettiin valokuvata mielenmaisemaa. Ensi kerraksi pitäisi olla vähintään kolme kuvaa, joissa kaikissa on eri teema ja teemojen kuuluisi kuvastaa mielenmaisemiamme. Tunnin aikana kerkesimme Anun kanssa käydä ottamassa juna-asemalla muutamat kuvat kännyköillämme, mutta loput kuvat ajattelin räpsiä tässä viikon kuluessa. Tämä kurssi on minusta jotenkin aivan ihana! Tuo mukavan raikkaan tuulahduksen koulupäivään, kun ei tarvitse vain nököttää tunneilla ja kuunnella hiljaa opettajaa. Lisäksi saamme toteuttaa itseämme, sillä opettaja antaa meille kuvien ottamisen suhteen kuitenkin suhteellisen vapaat kädet! Hän ei esimerkiksi määrää, että mielenmaisemakuvien pitäisi olla ulkona otettuja, vaan kehoitti käyttämään mielikuvitusta ja ottamaan kuvat missä ikinä haluaakaan. Alapuolella onkin sitten maistiainen minun ja Anun aikaansaannoksista! Teemana tässä kuvassa oli matkustaminen.

One Directionilta julkaistiin tänään muuten uusi kappale! Kyllä, minun ilmeisesti pitää aina tiedottaa näistä One Directionin liikkeistä täällä blogissa. Olisihan se hirveätä, jos te ette tietäisi näitä. Eilen biisi kuitenkin jo vuoti nettiin, joten saatoin ehkä vahingossa mahdollisesti kuunnella sen jo silloin. Rakastan tätä uutukaista biisiä. ♥ Tosin milloinpa minä en pitäisi heidän musiikistaan..

Jaahas, Bon Jovi on vaihtunut iskelmään. Entä jos veisin biisitoivelistan noitten alakerran naapureitten postiluukusta sisään? Jos nyt pakko on sitä musiikkia soittaa niin isolla, niin soittaisivat edes kuunneltavaa musiikkia. Tämä iskelmä ei nyt oikein lukeudu siihen, jos minulta kysytään. Kaikesta huolimatta huippua alkanutta viikkoa! <3

Mietteitä autokoulusta

 Keskiviikko 28.11.2012

"Toinen tuskailun aihe on ollu syksystä aivan tähän päivään asti tuo autokoulu. Vihaan sitä niin paljon etten osaa ees sanoin kuvailla. Se on aivan hirveää pakkopullaa, enkä tykkää ollenkaan ajaa autoa. Pelottaa aina kun meen ratin taakse, että kohta teen jonkun järkyttävän virheen ja jonku elämä on pilalla.. Liikenteessä on aika paha mennä tekeen niitä virheitä.. Mutta onneksi en oo vielä nii kauheita virheitä tehny! Mutta ku oon vähä sellanen tyyppi joka mielellään eka harjottelee kotona jotakin ja sitten menee tunnille hyvin valmistautuneena. Mutta mitenpä muka voisin autolla ajamista harjotella ku ei oo korttia? No aivan, en mitenkään. Ootan vaa sitä ku toi autokoulu on ohi ja saan (jos saan) kortin käteen. Sitten en ennää ikinä aja, koska sillon ei oo ennää mikään pakko! Okei, tiiän että toi ei oo järkevää, koska just sillon sitä pitäski ajaa, mutta ku en halua. Korkeintaan vaa liikuskelen täällä tutussa ympäristössä, mutta kunnan rajojen toiselle puolelle mua ei saa."

Tuossapa parin vuoden takaisia fiiliksiä autokoulusta ja ylipäänsä autolla ajamisesta. Selailin vanhaa blogiani ja sattumoisin törmäsin tuohon tekstiin, joka on minulle erityisesti tällä hetkellä ajankohtainen. Jos en halua käydä uudestaan koko autokoulu-rumbaa läpi, kakkosvaihe (nykyisin syventävä vaihe) on käytävä nyt. Tai viimeistään joulukuun alkuun mennessä, jolloin korttini menee umpeen.

Kesän aikana aioin hoitaa tuon asian alta pois. Olisihan se silloin ollut helppoa, kun olin koko kesän kotipaikkakunnallani. Kemissä en halua tuota kakkosvaihetta käydä. Lykkäsin hommaa kuitenkin koko ajan vain eteenpäin ja eteenpäin, kunnes yhtäkkiä huomasin, että kesäpä meni jo, ja minä en ole vieläkään käynyt kakkosvaihetta. Pari viikkoa sitten otin kuin otinkin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin itseni kakkosvaiheeseen.

Tänään oli ensimmäinen päivä kakkosvaihetta. En nukkunut viime yönä kuin hieman päälle neljä tuntia (joka alkaa jo tässä vaiheessa iltaa tuntua pienoisena väsymyksenä). Stressasin vain tulevaa rata-ajoa niin hirveästi. Tavallaan kakkosvaihe on ahdistanut koko viikon ajan minua, mutten ole antanut sen ottaa valtaa. Viime yönä en kuitenkaan voinut olla murehtimatta ja tänään vireystilani ei sitten yllättäen ollutkaan parhaimmasta päästä rata-ajossa ja teoriatunneilla. Huomenna vielä arvioiva ajo, ja se oli sitten siinä! 

Pari vuotta sitten autokoulussa autolla ajaminen ahdisti aivan hirveästi. Ehkä syy oli osittain tuo mitä jo pari vuotta sitten blogiini kirjotin: "Pelottaa aina kun meen ratin taakse, että kohta teen jonkun järkyttävän virheen ja jonku elämä on pilalla..". Silloin kokemattomana ajajana tosiaankin pelotti ne virheet, vaikka tiesinkin, että autokoulun ope oli koko ajan vieressä ja valmis milloin tahansa puuttumaan peliin, jos jotain meinaisi käydä. Toinen asia, joka sai minut ahdistumaan, oli opettajani kommentit. Välillä häneltä tuli ihan hirveää palautetta, varsinkin jos hänellä oli huono päivä. Olen viitsinyt vain yhdelle henkilölle kertoa sen hirveimmän kommentin, mitä hänen suustansa kuulin. Muistan kuinka monien ajotuntien jälkeen nieleskelin kyyneliä, ja joskus jopa itkinkin. Minulla ei ollut ajajana minkäänlaista itseluottamusta ja mietin koko ajan, että en koskaan varmaan pääse inssiä läpi. Muistan kuinka paria päivää ennen inssiäni, ajo-opettajani tokaisi, että "tällä menolla sulla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä inssiä läpi ylihuomenna". Ja siihen minäkin uskoin.

Pääsin kuitenkin inssin ensimmäisellä kerralla läpi ja olin itsekin aivan yllättynyt siitä. Ajo-opettajani kehui minua inssin jälkeen ja rohkaisi jatkamaan ajamista, etten vain alkaisi pelätä sitä jossain vaiheessa. Vaikka opettajaltani tuli välillä kauheaa palautetta, en sano, että hän olisi ollut huono. Ei missään nimessä. Kyllä minä häneltä kaiken tarpeellisen opin, sillä inssi meni ensimmäisellä läpi. Se vain harmitti, että jotenkin sain sellaisen fiiliksen, että virheitä ei suvaittu. Totta kai kaikilla on välillä niitä vähän huonompiakin ajotunteja, ja minulla niitä oli varmasti tuplasti enemmän kuin muilla, mutta mielestäni ajo-opettajani ei saisi turhautua siitä, eikä varsinkaan heittää niitä inhottavia kommentteja. Se jos mikä vei keskittymistäni ja sai minut mokailemaan vielä enemmän. Tästä huolimatta osasi ajo-opettajani olla parhaimmillaan kannustava ja kehua tarpeen vaatiessa. Lisäksi hänen teoriatuntinsa olivat hauskoja ja rentoja, joten niitä jaksoi ainakin kuunnella!

Olen vältellyt keskustassa ajamista, sekä niissä paikoissa ajamista, joita en tunne etukäteen. Minua stressaa kakkosvaihe sen takia, koska en halua enää koskaan kuulla niitä hirveitä kommentteja ajo-opettajien suusta. Olen mielestäni kuitenkin kehittynyt tässä parin vuoden aikana ajajana, joten nyt jos joku tulisi lyttäämään ajotaitoni ihan nollaan, menettäisin taas palan itseluottamustani ajamisen suhteen. Kaikesta huolimatta osaan nykyään nauttia ajamisesta, silloin kun ajan tuttuja teitä pitkin! Lisäksi pakko sanoa vielä sellainen juttu, että tänään rata-ajo meni hyvin ja opettajat olivat kannustavia. Ihan turhaan siis kriiseilin! :)

Karu, ihana arki

Kello 08.26 maanantaiaamu. Ensimmäinen koulupäivä harjoittelun jälkeen on alkanut 11 minuuttia sitten. "Nyt on varmaan mennyt jo vartti!". Kello 08.27.

Tuollaiset fiilikset oli ensimmäisellä tunnilla kesäloman ja harjoittelun jälkeen. Minun oli jotenkin todella vaikeaa orientoida itseni kuuntelemaan tunnin asioita ja keskittymään opetukseen. Lisäksi tuntui, että olisin ollut paljon mieluummin käytävillä haahuilemassa ja rupattelemassa kavereiden kanssa, joita näin pitkästä aikaa, kuin istunut juuri alkaneella kurssilla hiljaa omalla paikallani. Onneksi eilinen päivä alkoi pienten alkuhaasteiden jälkeen sujua paremmin, ja iltapäivällä alkaneesta uudesta kurssista oikeasti nautinkin! Meille annettiin kaksi tuntia aikaa ja sai lähteä mihin tahansa minne kerkesi siinä ajassa. Tehtävänä oli ottaa kuvia parista. Menimme neljän hengen poppoolla meren rannalla sijaitsevaan puistoon ottamaan hassuttelukuvia. Ehkä siellä muutama asiallinenkin kuva tuli otettua. Sinänsä yllätyin kuinka helppoa oli heittäytyä hupsuttelemaan, vaikka linssin takana oli minulle aivan uusi tuttavuus!

Eilinen päivä meni vapaasti valittavien kimpussa, mutta tänään näin sitten koko luokkaa meidän yhteisillä tunneilla. Hui kun olikin ollut ikävä näiden höpsöjen juttuja! Tuntui, että siitä olisi jo hirmu kauan, kun ollaan viimeksi nähty, mutta toisaalta tuntui kuin olisimme ihan hetki sitten nähneet viimeksi. Tavallaan jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin.

Koulun jälkeen Elisa ja Julia tulivat hieman extemporena katsastamaan kämppäni, jossa nykyisin majailen. Jääkaapissa oli jotain tortillatarvikkeita, joten todettiin, että käydäänpä ostamassa kaikki loputkin mitä tarvitsee! Tortilloiden jälkeen juttelimme pitkän tovin, käyden läpi esimerkiksi harjoitteluista tilanteet "näissä ei pitäisi nauraa, mutta saatoin kuitenkin nauraa" (vaitiolovelvollisuuden kuitenkin mielessä pitäen). Myöhemmin Nelli liittyi seuraamme. Pikkusiskoni Mari ja hänen kaverinsa olivat tehneet muffinseja, jotka meidän sitten toki piti testata... Muffinssien kanssa joimme kaakaota vaahtokarkkien kera. Näiden herkkuhetkien jälkeen lähdimme vielä rantaan kuvailemaan. Maisemat olivat kauniit, mutta pimeässä niitä voi olla hieman vaikeampi ikuistaa kuviin, hahhah. :D No, kyllä sieltä kuitenkin jotain julkaisukelpoista tavaraakin löytyi!

Kaiken kaikkiaan meillä oli aivan ihana ilta. <3 Mahtavaa taas viettää tällaisia iltoja porukalla. Opiskelijaelämässä on puolensa, ja nämä asiat kuuluvat siihen puoleen, jonka ansiosta opiskelijaelämästä voi nauttia. Tervetuloa arki!

Let me introduce you: my favourite idiots part 2

Aiemmin tein postauksen siitä, miksi pidän 5 Seconds Of Summerista. Ehkä nyt olisi aika tehdä One Directionin osalta samanlainen postaus. Oikeasti on todella vaikeaa vastata kysymykseen "miksi pidät One Directionista?". Se on lähes mahdotonta. Tai no, ehkei mahdotonta, mutta yksinkertaisesti sitä ei ainakaan pysty selittämään. Varoitus, tämä on romaani.

Tammikuussa 2012 eksyin kuuntelemaan One Directionia ensimmäisen kerran, kiitos siitä kuuluu Iidalle. Musiikkia jonkin aikaa kuunneltuani, lähdin harhailemaan heidän muihinkin videoihin. "One direction funny moments" ja "One direction x-factor video diaries" olivat pitkään niitä ainoita hakusanoja, joita käytin Youtubessa. Google taas joutui kestämään googletteluni hakusanoilla "One Direction", "Louis Tomlinson", "Liam Payne", "Niall Horan", "Harry Styles", "Zayn Malik", "Louis Tomlinson with glasses", "One Direction Up All Night", "Harry Styles smile" ja miljoona muuta. Tämän linkin takaa löytyvä twiitti kuvaa aika hyvin sitä, miten kaikki alkoi..

Pian minulla ja One Directionilla tulee kolme vuotta täyteen, hahhah! (Ja tämmöinen nippelitieto tähän väliin; pojat ovat olleet yhdessä vuoden 2010 X-Factorista saakka, neljä vuotta tuli pari kuukautta sitten täyteen.) Niin hassulta ja kliseiseltä kuin se kuulostaakin, olen kasvanut bändin mukana. Pojat ovat saman ikäisiä kuin minä, laulavat itselleni ajankohtaisista asioista, ottavat kantaa minulle tärkeisiin asioihin sekä rohkaisevat jokaista uskomaan itseensä. Heidän juttunsa ovat nauratteneet minua jo melkein kolmen vuoden ajan ja heitä olen pitänyt roolimalleinani aivan yhtä kauan. One Direction ei ole sellainen bändi, joka törttöilyllään päätyy otsikoihin. Toki lööppilehdet saattavat keksiä mitä hyvänsä kirjoitettavaa heistä, mutta pitää muistaa olla sopivasti mediakriittinen - kaikkea ei pidä uskoa. One Direction on tällä hetkellä maailman suurin poikabändi, joten jutun juurta riittää lähes joka suuntaan. Olemmeko koskaan nähneet esimerkiksi Iltasanomien nettisivuilla otsikkoa, joka olisi luokkaa "One Direction -laulaja riehui humalassa ja ajautui riitaan henkilön x kanssa"? Emme ole. Monesta muusta nimeltä mainitsemattomasta tähdestä kyllä olemme.

Musikaalisen lahjakkuuden, hunajaisten lauluäänien sekä hauskojen persoonallisuuksien lisäksi jokaisella One Directionin jäsenellä on suuren suuri sydän. He ovat vähän väliä mukana hyväntekeväisyyskampanjoissa. Milloin he ovat äänittäneet biisin, jolla tuotetut rahat menevät suoraan hyväntekeväisyyteen, milloin he pelaavat hyväntekeväisyyden vuoksi jalkapalloa (ottelussa tuotetut rahat hyväntekeväisyyteen). Toisinaan he tapaavat vakavasti sairaita ihmisiä ihan vain hyvää hyvyyttään. Ja näistä asioista ei nosteta melua lehdissä, mikä on surullista sinänsä. Nämä asiat tietää, jos seuraa poikien puuhia tarkemmin. Lisäksi pojat suhtauvut faneihinsa todella ihanasti. He tapaavat fanejaan mahdollisimman paljon. He muistavat vähän väliä kiittää meitä kaikesta, mitä olemme heille antaneet. He ovat varsin tietoisia siitä, että ilman faneja he eivät olisi missään. Ilman faneja he eivät olisi olleet esimerkiksi ensimmäinen artisti, joka saa kolme ensimmäistä levyään Billboard albumilistan ykköseksi. (Tämä ennätys on muuten ensi vuoden Guinnessin ennätyskirjassa! Katsotaan mitä heidän marraskuussa julkaistava neljäs levy saa aikaan.. :D) Ilman fanejaan he eivät olisi saavuttaneet unelmiaan.

Itse olen käynyt katsomassa One Directionia kahdesti Lontoossa. Ensin huhtikuussa 2013 O2 Arenalla, ja sitten kesäkuussa 2014 Wembley Stadionilla. Pojat ovat aivan huikeita lavaesiintyjiä. Heidän esityksissään ei ole ainakaan pulaa menosta ja meiningistä, eikä huumoripläjäyksistä. Lisäksi väittääpä muut mitä hyvänsä, pojat eivät laula playbackina (tässä esimerkki siitä. :D Eivät he muuten voisi jättää laulamatta kohtia kappaleista tai pelleillä sanojen kanssa). Tarpeen tullen osataan olla myös vakavia, ja esimerkiksi Little Things on aina yhtä koskettavaa kuulla livenä; pojat rauhoittuvat ja laulavat sen tunteella (kyllä, heidänkin osaltaan on nähty kyyneliä kyseisen piisin aikana. Mikä ammattimoka!) ja yleisö nostaa valotikut/kännykän taskulamput ylös ja laulaa mukana. Monet muuten luulevat, että One Directionin pojat eivät itse osallistu biisien tekemiseen. False. He todellakin osallistuvat ja esimerkiksi viime levyllä oli tasan yksi kappale, jonka tekemisessä kukaan heistä ei ollut mukana.

Huhhuh, mikä romaani tästäkin nyt tuli. Ansaitset kunnon aplodit, jos jaksoit lukea loppuun asti! Jos tekstin perusteella ei ole vielä tullut selväksi, niin olen todella ylpeä pojista. "The band that lost the X-Factor, but won the world." Lisättäköön, että he ovat onnistuneet myös pitämään jalat tukevasti maan pinnalla! Loppuun vielä tämmöinen biisi, joka on monen muun kipaleen lisäksi erittäin tärkeä minulle (video ei ole minun kuvaama). Kun he esittivät tämän Wembleyllä, ei ollut kaukana, että olisi tullut tippa linssiin!

Been a lot of places, I've been all around the world. Seen a lot of faces, never knowing where I was. On the horizon - oh, well, I know, I know, I know, I know the sun will be rising back home.

Living out of cases, packing up and taking off. Made a lot of changes, but not forgetting who I was. On the horizon - oh, well, I know, I know, I know, I know the moon will be rising back home.

Don't forget where you belong, home.

Ps. Tämä fandom on aivan mahtava. Twitterissä on vähän väliä mitä hauskimpia tempauksia directionereitten suunnalta. Lisäksi fandomilla on toki omat inside-juttunsa, ja ymmärrämme esimerkiksi miten Larry Stylinson, carrot, "she's mine", Marcel the marketing guy sekä inbetweeners dance liittyvät One Directioniin.

Viimeiset rahkat laitettu pieneen pussiin

Tarkoitukseni oli tulla kirjoittelemaan tänne jo hieman aiemmin, mutta jotenkin ajauduin katselemaan äkkilähtöjä syyslomalle ja sitten kirjoittaminen vaan jotenkin jäi.. Voi että kun tekisi mieli lähteä syyslomalla jonnekin! Sellaiselle kunnon "aivot narikkaan" -lomalle. Siinä olisi suunnilleen viikko aikaa lomailuille.. 

Tällä hetkellä minulle kuuluu erittäin hyvää. Eilen oli viimeinen työpäivä ja nyt on hieman helpottuneempi olo. Vaikka tykkäsin kesätyöstäni, niin pakko myöntää että viimeiset kolme viikkoa ovat olleet aivan hulluja, kun on toisinaan pitänyt ihan lennosta vaihtaa koulunkäyntiavustajasta kassaneidiksi. Nyt saan hengähtää. I did it!! Eilen oli kyllä vähän haikea olo, kun työkavereille piti sanoa heippoja. Tuo työpaikka on ollut kuitenkin arkeani lähemmäs neljä kuukautta, joten onhan se hieman hassua vain yhtäkkiä viedä avaimet pois ja työvaatteet pesuun ja todeta, että tämä oli nyt tässä. Toivottavasti kuitenkin päädyn joskus tuonne töihin vielä uudestaan! Työkaverit ainakin olivat kovasti ottamassa minut takaisin sinne. No, jos ei muuta niin ainakin minä tuolla aion ostoksilla käydä!

Nyt sain muutenkin taas hoidettua juoksevia asioita: oma osuuteni Helsingin reissusta maksettu, autokoulun syventävään vaiheeseen ilmottauduttu sekä opettajille laitettu sähköpostia, että en pääse huomenna alkaville kursseille harjoittelun takia. Varsinkin tuo autokoulujuttu on kummitellut mielessäni jo aivan liian pitkään, mutta jostain syystä en ole saanut sitä tehtyä. Hyi, kammottaa ajatella, että pitää mennä rata-ajoon ja arvioivaan ajoon tässä kohta.

Tänään kävimme mummolassa kakkukahveilla mummun synttäreitten kunniaksi. Tutustuin siellä uuteen tuttavuuteen; serkkujemme 11 viikkoa vanhaan koiranpentuun. Pentu oli aivan valloittavan suloinen! Ei suhtautunut vieraisiin ollenkaan epäluuloisesti, vaan oikeastaan oli koko ajan meidän kimpussa. 

Huomenna alkaa viimeinen harjoitteluviikko, hui! Mihin aika on mennyt. Lisäksi minulla on huomenna arviointikeskustelu lähiohjaajan ja ohjaavan opettajan kanssa, iiks. No mutta kyllä siitä selvitään. :) Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille! <3

Syksy

Vaikka lämpötila olikin viimeksi tänään yli kahdenkymmenen asteen, kyllä se syksy alkaa pikkuhiljaa tulla. Se näkyy kyllä luonnossa. Ruskaa siellä täällä, sieniä kasvaa pihalla, omenapuun omenat ovat parhaimmillaan ja illat ovat pimeitä. Sinänsä harmittaa, että kesä on ohi. Olen ehdottomasti kesäihminen. Mutta toisaalta, syksy on todella kaunis vuodenaika. Pidän juuri tästä alkusyksystä, kun luonto muuttaa väriään. Loppusyksy on vain kurjaa ja masentavaa - todella synkkää ja kylmää, kun lumikaan ei ole vielä tippunut maahan valaisemaan maisemaa. Syyssateet kuuluvat myös inhokkilistalle, ja niistä oikeastaan sain eilen muistutuksen. Minulla on harjoittelupaikkaan suunnilleen kilometri matkaa, ja kun olin pyöräilemässä kotiin kunnon rankkasade yllätti. Olin aivan läpimärkä kotiin tultuani, vaikka olin sateessa maksimissaan kolme minuuttia. Siitäpä oli sitten kiva lähteä suoraan töihin, muistuttaen lähinnä uitettua koiraa.

Tänään iski todellisuus; kohta pitää palata kouluun! Ja Kemiin! Olen oikeastaan aivan pihalla mitä juttuja meidän pitäisi nyt tehdä ja mikä minua odottaa kouluun palatessani. Minun ehkä kuuluisi ilmoittautua kevään 2015 opintoihin, ehkä.. No, todettiin Nellin kanssa, että katsellaan niitä juttuja sitten Kemissä! Ollaan molemmat sopivasti pihalla näistä asioista.

Oikeastaan odotan jo kouluun paluuta. Odotan sitä siksi, että näen pitkästä aikaa ihania luokkakavereitani, joista useimpia olen nähnyt viimeksi neljä kuukautta sitten. Hui, sehän on melkein puoli vuotta sitten! Ainakin melkein.. En odota esseiden kanssa kamppailua ja diipadaapa-tekstien opiskelua. En odota kahdeksasta neljään koulupäiviä enkä viime hetken paniikkipänttäyksiä. En odota myöskään Kemin harmautta tai epämääräisiä kaduntallaajia. Tai meluisia naapureita. Odotan sitä, että pääsemme jälleen viettämään hauskoja iltoja ihanien ihmisten kesken, kamppailemaan ryhmätöiden kanssa yhdessä, jokakeskiviikkoisia bingoilujamme, typerille jutuille nauramista sekä torstai-aamuisia väsyjä (yleensä opiskelijapippalot ajoittuvat keskiviikoille). Odotan myös kyytiporukkamme väsyneitä aamujuttuja sekä kauppareissuja opiskelijabudjetilla kavereiden kanssa. Hahhah, lyhyesti sanottuna odotan siis enemmän ihmisten näkemistä kuin itse opiskelua!

Ei mulla oikeasti ole harmaat hiukset, valaistus on vaan tehnyt jotain ihmeitä tuossa kuvassa! Joka tapauksessa, näissä fiiliksissä kohti tulevaa syksyä ja päälle viikon päästä jatkuvaa opiskelijaelämää. :)

Fireproof

"I think I'm gonna win this time

Riding on the wind and I won't give up
I think I'm gonna win this time
I roll and I roll till I change my luck
Yeah I roll and I roll till I change my luck

Cause nobody knows you baby the way I do
And nobody loves you baby the way I do

It's been so long
It's been so long

You must be fireproof
Cause nobody saves me baby the way you do"

Hihhihhiiih, tänään olen ollut aivan liian iloinen. Tulin harjoittelusta kotiin ja katsoin Whatsappini, johon Teija oli tiedottanut, että One Directionilta on ilmestynyt uusi piisi. Pojat ei ilmoittanut siitä yhtään etukäteen, se vain yhtäkkiä ilmeistyi. Tämä fangirl on nyt aivan rakastunut tuohon "Fireproof" -nimeä kantavaan kipaleeseen. Antakaa sille edes mahdollisuus!

Muutenkin minulle kuuluu hyvää. Harjoittelussa ollaan jo voiton puolella, hieman yli puolivälin. Lisäksi töitä on vielä tämän viikon loppuun asti ja sen jälkeen voin ylpeänä sanoa, että minä tosiaankin tein sen. Pari viikkoa sitten epätoivo valtasi ehkä hetkeksi mieleni, mutta kun muistuttelin itselleni, että tämä on vain väliaikaista, niin ryhdistäydyin taas. Kaikki on asenteesta kiinni! Lisäksi töihin on ihanaa mennä, kun näkee työkavereita. Eikä työssäkään mitään vikaa ole. Mutta olen todennut itsekseni, että olen tutustunut töissä aivan mahtaviin uusiin ihmisiin, joiden kanssa toivottavasti pidän yhteyttä vielä töiden loppumisen jälkeenkin. Ainut mikä tässä on aiheuttanut stressiä, on väsymys. Onneksi minulla kuitenkin oli eilen sunnuntaina välipäivä ja laiskottelin koko päivän. Sain aika hyvin nollattua kaiken ja kerättyä energiaa viimeistä supernaiseiluviikkoa varten.

Mitäs muuta minulle kuuluu. Hmm.. Varattiin Jonnan kanssa Helsingin reissu lokakuulle! Pienoista maisemanvaihtoa siis tiedossa. Lisäksi interrailaus-kuume on taas nostanut minun kohdallani päätään, mutta missä vaiheessa sitä muka sellaista kerkiäisi! Tuntuu, että tästä eteenpäin minun kuuluisi olla joka kesä koko kesän ajan töissä. On vain jotenkin sellainen fiilis, että nyt pitää sanoa heipat ihanille vapaille ja rennoille kesille, ja alkaa miettiä kurjia raha-asioita. Ehkäpä minä kuitenkin vielä joku päivä toteutan interrail-haaveeni!

Meillä oli Osta pois -päivät töissä, ja tuo paita mitä pidin sen ajan oli aivan
kuin yöpaita mulle. Aivan liian iso! :D

Kävin tänään myös illalla Siinan luona hänen uudessa kämpässään. Ajoin ihan itse yksikseni alueelle, jota en tunne. Ja selvisin hengissä. Hyvä minä! On kaksi asiaa, joita välttelen autolla ajaessa; tuntemattomat paikat/alueet, joissa en osaaa liikkua, sekä kaupungin keskusta. Olen toki ajellut molemmissa, mutta aina jännitän aivan hulluna etukäteen, jos pitää ajella jommassakummassa edellä mainituista. Tällä kertaa en ollut mitenkään suunnitellut käyväni Siinan luona. Sovittiin vain yhtäkkiä, että tulen käymään ja sitten katsoin Google Mapsista reitin ja "pian" (=hetken jahkailun jälkeen) olinkin jo auton avaimet kourassa suuntaamassa kohti hurjaa seikkailua. Ehkäpä nämäkin jahkailut ajan myötä vähentyvät!

Tämäpä meni tämmöiseksi höpötyspostaukseksi. Ajattelin kuitenkin käydä ilmoittamassa itsestäni jälleen kerran, ilman sen maailmaa mullistavampia asioita mielessä. Niin ja postauksen kuvat ovat vain satunnaisia kännykkäräpsyjä kuluneiden viikkojen ajalta!