Tarkoitukseni oli tulla kirjoittelemaan tänne jo hieman aiemmin, mutta jotenkin ajauduin katselemaan äkkilähtöjä syyslomalle ja sitten kirjoittaminen vaan jotenkin jäi.. Voi että kun tekisi mieli lähteä syyslomalla jonnekin! Sellaiselle kunnon "aivot narikkaan" -lomalle. Siinä olisi suunnilleen viikko aikaa lomailuille..
Tällä hetkellä minulle kuuluu erittäin hyvää. Eilen oli viimeinen työpäivä ja nyt on hieman helpottuneempi olo. Vaikka tykkäsin kesätyöstäni, niin pakko myöntää että viimeiset kolme viikkoa ovat olleet aivan hulluja, kun on toisinaan pitänyt ihan lennosta vaihtaa koulunkäyntiavustajasta kassaneidiksi. Nyt saan hengähtää. I did it!! Eilen oli kyllä vähän haikea olo, kun työkavereille piti sanoa heippoja. Tuo työpaikka on ollut kuitenkin arkeani lähemmäs neljä kuukautta, joten onhan se hieman hassua vain yhtäkkiä viedä avaimet pois ja työvaatteet pesuun ja todeta, että tämä oli nyt tässä. Toivottavasti kuitenkin päädyn joskus tuonne töihin vielä uudestaan! Työkaverit ainakin olivat kovasti ottamassa minut takaisin sinne. No, jos ei muuta niin ainakin minä tuolla aion ostoksilla käydä!
Nyt sain muutenkin taas hoidettua juoksevia asioita: oma osuuteni Helsingin reissusta maksettu, autokoulun syventävään vaiheeseen ilmottauduttu sekä opettajille laitettu sähköpostia, että en pääse huomenna alkaville kursseille harjoittelun takia. Varsinkin tuo autokoulujuttu on kummitellut mielessäni jo aivan liian pitkään, mutta jostain syystä en ole saanut sitä tehtyä. Hyi, kammottaa ajatella, että pitää mennä rata-ajoon ja arvioivaan ajoon tässä kohta.
Tänään kävimme mummolassa kakkukahveilla mummun synttäreitten kunniaksi. Tutustuin siellä uuteen tuttavuuteen; serkkujemme 11 viikkoa vanhaan koiranpentuun. Pentu oli aivan valloittavan suloinen! Ei suhtautunut vieraisiin ollenkaan epäluuloisesti, vaan oikeastaan oli koko ajan meidän kimpussa.
Huomenna alkaa viimeinen harjoitteluviikko, hui! Mihin aika on mennyt. Lisäksi minulla on huomenna arviointikeskustelu lähiohjaajan ja ohjaavan opettajan kanssa, iiks. No mutta kyllä siitä selvitään. :) Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille! <3



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti