"Toinen tuskailun aihe on ollu syksystä aivan tähän päivään asti tuo autokoulu. Vihaan sitä niin paljon etten osaa ees sanoin kuvailla. Se on aivan hirveää pakkopullaa, enkä tykkää ollenkaan ajaa autoa. Pelottaa aina kun meen ratin taakse, että kohta teen jonkun järkyttävän virheen ja jonku elämä on pilalla.. Liikenteessä on aika paha mennä tekeen niitä virheitä.. Mutta onneksi en oo vielä nii kauheita virheitä tehny! Mutta ku oon vähä sellanen tyyppi joka mielellään eka harjottelee kotona jotakin ja sitten menee tunnille hyvin valmistautuneena. Mutta mitenpä muka voisin autolla ajamista harjotella ku ei oo korttia? No aivan, en mitenkään. Ootan vaa sitä ku toi autokoulu on ohi ja saan (jos saan) kortin käteen. Sitten en ennää ikinä aja, koska sillon ei oo ennää mikään pakko! Okei, tiiän että toi ei oo järkevää, koska just sillon sitä pitäski ajaa, mutta ku en halua. Korkeintaan vaa liikuskelen täällä tutussa ympäristössä, mutta kunnan rajojen toiselle puolelle mua ei saa."
Tuossapa parin vuoden takaisia fiiliksiä autokoulusta ja ylipäänsä autolla ajamisesta. Selailin vanhaa blogiani ja sattumoisin törmäsin tuohon tekstiin, joka on minulle erityisesti tällä hetkellä ajankohtainen. Jos en halua käydä uudestaan koko autokoulu-rumbaa läpi, kakkosvaihe (nykyisin syventävä vaihe) on käytävä nyt. Tai viimeistään joulukuun alkuun mennessä, jolloin korttini menee umpeen.
Kesän aikana aioin hoitaa tuon asian alta pois. Olisihan se silloin ollut helppoa, kun olin koko kesän kotipaikkakunnallani. Kemissä en halua tuota kakkosvaihetta käydä. Lykkäsin hommaa kuitenkin koko ajan vain eteenpäin ja eteenpäin, kunnes yhtäkkiä huomasin, että kesäpä meni jo, ja minä en ole vieläkään käynyt kakkosvaihetta. Pari viikkoa sitten otin kuin otinkin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin itseni kakkosvaiheeseen.
Tänään oli ensimmäinen päivä kakkosvaihetta. En nukkunut viime yönä kuin hieman päälle neljä tuntia (joka alkaa jo tässä vaiheessa iltaa tuntua pienoisena väsymyksenä). Stressasin vain tulevaa rata-ajoa niin hirveästi. Tavallaan kakkosvaihe on ahdistanut koko viikon ajan minua, mutten ole antanut sen ottaa valtaa. Viime yönä en kuitenkaan voinut olla murehtimatta ja tänään vireystilani ei sitten yllättäen ollutkaan parhaimmasta päästä rata-ajossa ja teoriatunneilla. Huomenna vielä arvioiva ajo, ja se oli sitten siinä!
Pari vuotta sitten autokoulussa autolla ajaminen ahdisti aivan hirveästi. Ehkä syy oli osittain tuo mitä jo pari vuotta sitten blogiini kirjotin: "Pelottaa aina kun meen ratin taakse, että kohta teen jonkun järkyttävän virheen ja jonku elämä on pilalla..". Silloin kokemattomana ajajana tosiaankin pelotti ne virheet, vaikka tiesinkin, että autokoulun ope oli koko ajan vieressä ja valmis milloin tahansa puuttumaan peliin, jos jotain meinaisi käydä. Toinen asia, joka sai minut ahdistumaan, oli opettajani kommentit. Välillä häneltä tuli ihan hirveää palautetta, varsinkin jos hänellä oli huono päivä. Olen viitsinyt vain yhdelle henkilölle kertoa sen hirveimmän kommentin, mitä hänen suustansa kuulin. Muistan kuinka monien ajotuntien jälkeen nieleskelin kyyneliä, ja joskus jopa itkinkin. Minulla ei ollut ajajana minkäänlaista itseluottamusta ja mietin koko ajan, että en koskaan varmaan pääse inssiä läpi. Muistan kuinka paria päivää ennen inssiäni, ajo-opettajani tokaisi, että "tällä menolla sulla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä inssiä läpi ylihuomenna". Ja siihen minäkin uskoin.
Pääsin kuitenkin inssin ensimmäisellä kerralla läpi ja olin itsekin aivan yllättynyt siitä. Ajo-opettajani kehui minua inssin jälkeen ja rohkaisi jatkamaan ajamista, etten vain alkaisi pelätä sitä jossain vaiheessa. Vaikka opettajaltani tuli välillä kauheaa palautetta, en sano, että hän olisi ollut huono. Ei missään nimessä. Kyllä minä häneltä kaiken tarpeellisen opin, sillä inssi meni ensimmäisellä läpi. Se vain harmitti, että jotenkin sain sellaisen fiiliksen, että virheitä ei suvaittu. Totta kai kaikilla on välillä niitä vähän huonompiakin ajotunteja, ja minulla niitä oli varmasti tuplasti enemmän kuin muilla, mutta mielestäni ajo-opettajani ei saisi turhautua siitä, eikä varsinkaan heittää niitä inhottavia kommentteja. Se jos mikä vei keskittymistäni ja sai minut mokailemaan vielä enemmän. Tästä huolimatta osasi ajo-opettajani olla parhaimmillaan kannustava ja kehua tarpeen vaatiessa. Lisäksi hänen teoriatuntinsa olivat hauskoja ja rentoja, joten niitä jaksoi ainakin kuunnella!
Olen vältellyt keskustassa ajamista, sekä niissä paikoissa ajamista, joita en tunne etukäteen. Minua stressaa kakkosvaihe sen takia, koska en halua enää koskaan kuulla niitä hirveitä kommentteja ajo-opettajien suusta. Olen mielestäni kuitenkin kehittynyt tässä parin vuoden aikana ajajana, joten nyt jos joku tulisi lyttäämään ajotaitoni ihan nollaan, menettäisin taas palan itseluottamustani ajamisen suhteen. Kaikesta huolimatta osaan nykyään nauttia ajamisesta, silloin kun ajan tuttuja teitä pitkin! Lisäksi pakko sanoa vielä sellainen juttu, että tänään rata-ajo meni hyvin ja opettajat olivat kannustavia. Ihan turhaan siis kriiseilin! :)
Kuulostaa niin tutulta! Mulla meni kans aivan surkeasti ajotunnit autokoulussa, sain tosi ilkeitä kommentteja opettajalta ja itkin monesti tuntien jälkeen. Olin ihan tumpelo siinä ratissa, eikä ollu siis minkäänlaista itseluottamusta ajamisen suhteen! Mutta sitten pääsinkin ekalla inssin läpi (vaikka ajo-ope sano että ei mitään mahollisuutta) ja nyt oon jo aivan hyvä kuski :) Joten kyllä se siitä, kokemus tuo varmuttaa <3
VastaaPoistaHui, mistä tuommosia opettajia oikein löytyy! Kurjaa, että sääki oot joutunu tuommosta kuuntelemaan. :( Opettajien pitäs olla kannustavia, eikä virheistä ilkeästi ärähteleviä. Ja totta. <3 Hyvä ettei kumpikaan meistä kuitenkaa oo jättäny autolla ajamista noista jutuista huolimatta! :)
Poista